Aikamatkalla

 

Aikamatkaa voi tehdä monin eri tavoin. Historian harrastajana olen tutustunut niistä useimpiin ja monia niistä  käytän aktiivisesti itsekin. Oli sitten kysymys elokuvasta, käynnistä rauniokirkossa tai keskiajan elävöittämisestä. Nyt ei kuitenkaan olut kyse mistään näistä, vaan syväsukelluksesta omaan ja perheen historiaan. Sukututkimus on ollut jonkin aikaa hieman syrjässä ja suurin aktiviteetti on ollut Facebookin Sukua kuninkaallisille tai sitten ei-ryhmään tupsahtaneiden profiilien selailu. Ollakko kaukainen serkku jollekin vallashenkilölle, majurille, runoilijalle tai presidentille. Juu. Kyllä olen kaukaista sukua Subbille, kuten niin moni muukin Suomessa ja varsinkin Pohjanmaalla.

Uuden sykäyksen tähän vanhaan harrastukseen toi dna-sukututkimukseen keskittyneen palvelun viestit ja se, että kyseinen palvelu näyttäisi taas toimivan. On myönnettävä, että tv:stä tullut Toinen puoli minusta -sarja heräteli sekin pohtimaan taas etäisempiä sekä kadonneita sukulaisia. Isoisosetäni katosi vuosisadan vaihteen kieppeillä, siis edellisen vaihteen kieppeillä jonnekin jenkkilän pohjoisosiin. Vain maahantulotieto löytyy ja jäljet kylmenevät sen jälkeen. Marjan puolella on kateissa kokonainen isoukki. Tässä tapauksesa tosin tiedetään miksi, eikä asiassa voi moittia muuta, kuin nuorta piikaa, joka kieltäytyi talon isännän, ehkä tulevan sellaisen kosinnasta ja lähti maha pystyssä toisille maille.

Kaikkenaan perinteinen- ja dna-sukututkimus ovat sellainen erämaa tai aarnimetsä, jossa jokaisen kiven ja kannon takaa paljastuu aina jotakin uutta ja ihmeellistä. Ehkä kadonneetkin sukulaiset ja esivanhemmat löytyvät joskus. Onhan tiedossa sukulaisia tuhansienkin vuosien takaa. Yksi makaa Biskajan lahden rannikolla pohjoisessa Espanjassa ja toinen tapaus menehtyi Alppien jäätikölle joskus huisin kauan sitten. Miksi siis ei sadan vuoden takaisetkin mysteerit ratkeaisi? Näihin tarvitaan vain sitkeyttä, hyvää tuuria ja muiden suvuistaan kiinnostuneiden ihmisten osallisuutta. Muutama dna-näyte sopivista suvuista ja tuo isoukki voisi löytyä.

Jännä tapaus sukulaisuuksien osalta vie omat juureni pohjoisimpaan kolkkaan, josta on kirjallisia lähteitä tallessa. Arvellaan siis, että äitilinjani olisi kiertänyt pohjoisen Norjan rannikon kautta alas Perämeren rannoille. Mutta tämä kirkon kirjoista löytyvä tapaus on asunut, syntynyt ja kuollut 1500-luvun polivälissä Muhoksella, Oulujoen varrella.  Lauri Laurinpoika Keränen teki löytyessään muutama päivä sitten lapsistamme itsensä ja toistensa 14. serkkuja. Ja tästä avioparista toistemme 13. serkkuja. Lauri on siis sekä minun, että Marjan 12. esi-isä.  Onneksi tuolla ei ole väliä. Tai oikeastaan on. Ei geneettisesti, mutta meillä on nyt jotakin yhteistä kaukaisessa menneisyydessä ja saatamme jopa piipahtaa tuolla pienessä kylässä pohtimassa miten tuo nuorukainen on elämäänsä elänyt. Toinen esi-isiin liittyvä matkailuvinkki vie lounaiseen Suomeen tai oikeastaan juuri Suomeen erään kirkollisen murhan tapahtumapaikoille. Sielläkin on esi-isiäni asustellut. Aikamatka autolla odottaa ehkä taas ensi kesänä.

Kuvituskuvan mökki on se ensimmäinen Salo. Tiettömän taipaleen takana, syvällä salomailla sijainnut pirtti, josta saimme nimemme 230 vuotta sitten. Siellä aikamatkailimme 30 vuotta sitten.