24. päivä
Koko rempan ollessa käytännössä valmis oli jäljellä vain loppusiivous. Meille oli luvattu, että siivoaja tulisi kahdeksan ja yhdeksän välillä ja ovi kävi kello 8.30. Kahden tunnin urakoinnin jälkeen oli suihkiu ja sauna siistit ja puhtoiset. Rakennuspöly ja työmiesten sormenjäljet olivat poissa ja yhtä lukuunottamatta erilaiset tarralaput asennetuista osistakin. Siivoaja poistui tarkelleen kello 10.34 ja meillä oli siistimpi tila, kuin koskaan ennen, missään asunnossamme. Suihku ja sauna tuoksuvat puhtaalle aivan eri lailla ja on suorastaan sääli ajatella, että kohta viemme sinne omat tarvikkeemme ja valutamme lattioille hien ja pesuaineen sekaiset pesuvetemme.
Olemme tyytyväisiä, että remontti on tehty ja ohi. Saamme palailla normaaliin päiväjärjestykseen. Ottaa tilat käyttöön ja järjestellä kodin muutkin tavarat taas niille paikoille, joilta ne piti remontin alta siirtää pois.
10.7.2019
9.7.2019
Suihkuremppa osa 16
23. päivä
Työt alkoivat heti kahdeksan jälkeen ja jo kahden aikaan oli timpurin työt valmiina. Uutta tavaraa oli edellispäivän jäljiltä eteisessä, pahveihin käärittynä odottamassa asennusta ja nyt tuo kaikki löysi paikkansa. Saunaan ilmaantui upouudet, leppäpuiset lauteet ja savulasinen ovi karmeineen. Suihkun puolelle listoja sinne tänne, koukkuja pyyhkeille sekä siisti tanko suihkuverholle ja teline wc-paperille. Aivan viimeksi remonttimies tiivisteli vielä joitakin läpivientejä sekä suihkun ja eteisen välisen kuynnyslistan reunan. Lopuksi katosivat suojamuovit myös eteisen lattioilta.
Asennusten ollessa loppusoralla, saapui myös sähköasentaja. Saman päivän aikana saimme siis vielä valojen katkaisijan, suihkun kattovalon (ledi) sekä peilikaapin valoineen ja pistorasioineen.



Työt alkoivat heti kahdeksan jälkeen ja jo kahden aikaan oli timpurin työt valmiina. Uutta tavaraa oli edellispäivän jäljiltä eteisessä, pahveihin käärittynä odottamassa asennusta ja nyt tuo kaikki löysi paikkansa. Saunaan ilmaantui upouudet, leppäpuiset lauteet ja savulasinen ovi karmeineen. Suihkun puolelle listoja sinne tänne, koukkuja pyyhkeille sekä siisti tanko suihkuverholle ja teline wc-paperille. Aivan viimeksi remonttimies tiivisteli vielä joitakin läpivientejä sekä suihkun ja eteisen välisen kuynnyslistan reunan. Lopuksi katosivat suojamuovit myös eteisen lattioilta.
Asennusten ollessa loppusoralla, saapui myös sähköasentaja. Saman päivän aikana saimme siis vielä valojen katkaisijan, suihkun kattovalon (ledi) sekä peilikaapin valoineen ja pistorasioineen.



8.7.2019
Suihkuremppa osa 15
22. päivä
Päivä, jolloin emme ollet itse paikalla, vaan tien päällä Keski-Pphjanmaan ja Järvenpään välillä, palaillessamme Halsualta sukutapaamisesta.
Maanantaipäivän aikana oli suihkuun ilmaantunut katto. Melko merkittävä osa, joka tosin tuntui olevan reilusti alempana, kuin entinen. Nyt jopa yletyin koskettamaan sitä sopivasti kurkottamalla. En tosin ole ollenkaan varma oliko tuo oikeasti sen alempana, kuin entinen. Kattoon oli asennettu myös ilmanvaihdon venttiili sekä uutena juttuna vesijohtojen sulkujen luukku. Katto on entisen lakatun tummahkon puun sijasta vaaleaksi lakattua, mikä tietysti muuttaa väri- ja valomaailmaa. Poissa oli myös niin tutuksi ja kotoisaksi tullut muoviseinä vetoketjuovineen.




Päivä, jolloin emme ollet itse paikalla, vaan tien päällä Keski-Pphjanmaan ja Järvenpään välillä, palaillessamme Halsualta sukutapaamisesta.Maanantaipäivän aikana oli suihkuun ilmaantunut katto. Melko merkittävä osa, joka tosin tuntui olevan reilusti alempana, kuin entinen. Nyt jopa yletyin koskettamaan sitä sopivasti kurkottamalla. En tosin ole ollenkaan varma oliko tuo oikeasti sen alempana, kuin entinen. Kattoon oli asennettu myös ilmanvaihdon venttiili sekä uutena juttuna vesijohtojen sulkujen luukku. Katto on entisen lakatun tummahkon puun sijasta vaaleaksi lakattua, mikä tietysti muuttaa väri- ja valomaailmaa. Poissa oli myös niin tutuksi ja kotoisaksi tullut muoviseinä vetoketjuovineen.




4.7.2019
Suihkuremppa osa 14
18. päivä.
Hiljaisen päivän jälkeen työt jatkuivat ja puoli yhdeksän aikaan sisälle marssi putkimies. Tuttu asentaja alkoi paiskia töitä ja suihkuun ilmaantui ensin lavuaari ja sitten lämpöpatteri sekä tyylikästä metalliputkea. Edellisen vesijohtorempan jäljiltä seinillä olikin ollut valkoista komposiittiputkea. Tähän muutokseen olemme tyytyväisiä, vaikka mitä muuta menisi pieleen. Tasan tunnin mittaisen tauon jälkeen työ jatkui ja tilaan ilmaantui suihku ja lopulta wc-pönttö. Vähän ennen kolmea oli työ valmis ja asentaja totesi siivoavansa vielä jäljet pois. Hyvin hoidettu ja nyt on vesiputkissa periaatteessa jo paineetkin.Jaa, että mistä tuttu asentaja. Sama asentaja asensi jokin aika sitten meidän toiseen vessaan uuden pöntön. Sitä ennen, aika monta vuotta sitten oli myös oppilaanani peruskoulumaailmassa, kuten myös vaimonsa. Pitäisikö tuntea itsensä vanhaksi, kun oppilaat käyvät remontoimassa entisen opetajansa asuntoa. Ei sentään. Hienoa nähdä, että ovat saaneet hyvät ammatit ja osaavat työnsä.
(Arvioin tulosta oikeasti vasta, kun kaikki on valmista)

2.7.2019
Suihkuremppa osa 13
1.7.2019
Suihkuremppa osa 12
15. päivä.Tänään alkoi taas tapahtua ja suihkun seinät saivat ylleen isokokoiset valkoiset laatat ja sähköjen syötöt näihin pyöreät reijät. Suihkun takaseinästä tuli tumman harmaa tehosteseinä. Kaunis yhdistelmä. Kuulin myös, että nyt töitä tehnyt firma vastaa vielä wc-paperitelineen ja parin pyyhekoukun asennuksista. Sitten vaihtuu tekijät.
Vähän isompi yllätys oli se, että tunnistin vihdoin tämän toisen
remppamiehen entiseksi oppilaakseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




