Viime blogikirjoituksestani on kulunut jo liki kuukausi. Suuri paloni ryhtyä bloggariksi koki tavallaan kolauksen, mutta annan sen itselleni anteeksi. Vaikka en olekkaan kirjoitellut, en ole jättänyt elämää elämättä. Tarkkaan ottaen elämässä on tapahtunut monin verroin enenmmän, kuin menneinä viikkoina, joista olen yrittänyt repiä jotakin kerrottavaa. Mennään kuukauden alkuun ja vappuun, joka osui harmillisesti keskelle viikkoa ja toi vain yhden vapaapäivän. Vapunpäivänä teimme varsin perinteisen reissun Järvenpään Rantapuistoon, jossa tapasimme tuttuja, kuuntelimme Eemelin puheen ja söimme kevään ensimmäiset kioskijäätelöt. Muuten emme vappua erityisesti juhlineetkaan. Poikkeavaa oli se, että olimme liikkeellä autolla, emmekä polkupyörillä. Marja ei edelleenkään pysty polkemaan.
Tästä alkoi sitten meille tunnusomaisempi ajankäyttö. Talven hiljaiselo päättyi ja kalenterin kahdeksas viikonpäivä tuli taas käyttöön. Heti vapun jälkeisenä lauantaina oli toisen lapsenlapsemme ristiäiset Elävän veden kappelissa. Pikkuneitiä kutsutaan täst´edes Astraksi. Sunnuntaina lähdimme Tammisaareen katsastamaan kesäkodillemme uutta pystytyspaikkaa, jonka sitten pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin. Uusi paikka tarvittiin siksi, että aiemmat kaksi paikkaa olivat olleet omilla tavoillaan rauhattomia. 2021-22 paikka oli aivan liian lähellä alueen ravintolaa sekä asuntoautojen ja -vaunujen vieraspaikkoja, joista lähtevä melu piti monesti hereillä pitkälle aamuyöhön. Näin tietysti vain viikonloppuisin. Kesän 2023 paikka oli jo hieman kauempana, mutta epäonnisesti kovin lähellä aluetta halkovaa polkua, eikä siinäkään saanut oikein omaa rauhaa. Jokainen ohikulkija näki suoraan sisälle telttaan. Nyt sitten päätimme asettua syvälle metsään pois muiden jaloista. Löytämämme kolo oli tosin hieman epätasainen ja vaatinee kevyttä tasoittamista, jotta teltan saa kireälle ja edes auttavasti vaateriin.
Työrintamalla alkoivat samaan aikaan kevään kiireet. Viimeiset kokeet, arvioinnit ja lukuisa joukko muita paperitöitä. Ylimääräistä aikaa ei enää ollut ja koitin nukkua aina, kun vain sain hetkenkin vapaata. Yöt olivat lyhyitä, joko ajan käytön tai oman kropan rauhattomuuden vuoksi.
Viikko ristiäisistä vietimme Järvenpää-päivää, eli kotikaupunkimme kotiseutupäivää. Ikävien sattumien summana ei pelimanneilla ollut tuolloin torikeikkaa, mutta saatoin sitten keskittyäkin kokonaan Altairin toiminnan esittelyyn. Ei tuo esittelykään helppoa ollut. Alun pitäen meidän piti pystyttää yhdistyksen upouusi 3X3 metrinen toriteltta keskelle kävelykatua, mutta siitä muodostui heti alkuunsa neljän hengen riippuliidin ja päätimme kasata sen pois. Samalla siirsimme pisteemme kadun reunaan, jossa se oli muutenkin paremmin yleisön saavutettavissa ja Aurinko mukavammin näkyvissä ja kaukoputkilla katseltavissa. Toritapahtuman jälkeen vietimme osan perheestä kanssa äitienpäivää, osan ollessa harmillisesti kipeänä. Nämä tosin kävivät sitten myöhemmin pullakahveilla.
Varsinaisena äitienpäivänä kävimme Marjan ja Jannen kanssa pystyttämässä teltan paikalle, jonka olimme viikkoa aiemmin katsastaneet. Kieroon ja vinksalleenhan se jäi, mutta aina ei voi voittaa. Tähänkin tottuu.
Arkisten harrastusten puolella jatkoimme sekä tähtiharrastajien kerhoiltoja, että pelimanniyhtyeen treenejä. Viimeksimainitun osalta tosin vain pätkittäin soittajien omien menojen vaatiessa ihmisiä milloin minnekin. Kolmisin olisi vähän kökkö harjoitella. Altairin, eli tähtitieteellisen yhdistyksemme kanssa piipahdimme kuun alussa Kinnarin koulun harrastustapahtumassa ja aloimme kokoontua kerhoiltoihin tuntia aiemmin tekemään rakentelu- ja huoltohommia. Itse kerhoillathan ovat alkaneet tasan klo 19 niin kauan, kuin kukaan jaksaa muistaa.
Niin no. Viikko äiteinpäivästä oli vuorossa Walpurin tanssiaiset Piikkiössä. Turun seudun keskiaikayhdistys Unikankare järjesti kivan pienehkön tapahtuman, jonne hurautimme lauantai aamuna päivävisiitille. Minä keskityin valtaosan päivästä jousiammuntaan ja Marja seurusteluun ja uusien ystävien hankkimiseen. Toivottavasti hän antaa niistä jonkun minullekin. Päivän kruunasi illan pidot, jonne tapahtuman keittiöväki loihti aivan upeat syötävät. Tässä pitää mainita, että päivän kaikki ateriat olivat herkullisia. Erityisen tarjoiluista teki se, että kaikki ruokarajoitteet oli huomioitu kiitettävästi, laputettu selkeästi ja kirsikkana kakun päällä tarjoiltiin pidoissa osittain suoraan pöytään omalla pienellä tarjotimella. Laitamme tapahtuman kalenteriin ensi vuodeksikin.
Marjan upouudesta kaksivärisestä keskiaikapuvusta tunnuttiin pidettävän, joskin havaitsin itse tehneeni ompelussa useita virheitä, joita saan nyt ryhtyä korjailemaan. Luotan vanhaan sanontaan "työ tekijäänsä opettaa" tai "virheistä oppii". Aikaa on nyt heinäkuun alkuun. Samalla pitäisi tehdä itsellekin hieman kesäisempi vaate helteisiin tapahtumiin. Piikkiöstä ajelimme yötä myöten saareen ja teltalle. Matkalla väistelimme lukuisaa joukkoa metsäkauriita, joita alueella elelee nykyisin riessaksi asti.
Töissä päivät ja tunnit alkavat pikku hiljaa muuttua kesän odotukseksi. Maanantaina teimme ysien kanssa retken Eduskuntaan Helsingissä ja tiistaina alkoi kolmipäiväinen MOK-viikko (monialaiset oppimiskokonaisuudet). Meillä kaksi ensimmäistä päivää olivat liikuntapainotteisia ja heti tiistaina pelasimmekin pari tuntia mölkkyä Rantapuistossa. Sattuman satona kävimme oman luokan kanssa heti perään keilaamassa, joten voitte vain arvailla miltä oikeassa olkapäässä tuntuu. Niin. En ole urheilija.
Samaisena tiistaina kävimme pelimanniporukan kesken (kolme neljästä) katsomassa yhden soittajan tyttären ja minun entisen oppilaan tanssiesitystä, joka oli samalla hänen päättötyönsä taiteen perusopintojen tanssilinjalla. Esitys oli huikea ja sai minut uudelleen vakuuttuneeksi siitä, että pidän sittenkin nykytanssin seuraamisesta. Itsehän en tanssi lainkaan.
Viikolla keräsimme kasaan myös loppuja kesätarvikkeita saareen vietäväksi ja tungimme niitä autoon, jonka pakkaamista pääsimme aloittamaan kunnolla vasta perjantaina Altairin varaston siivoustalkoiden jälkeen. Varasto oli kohdannut järvenpääläisittäin turhankin tutun ongelman. Ensin tulee kylmä ja vesi sisälle ja kun vedentulo saadaan tukittua, lakkaa tuulettuminen. Siivous tehtiin aivan viime hetkellä ja vain joitakin kankaisia tarvikkeita oli päässyt pilaantumaan. Putket, pakit ja muut laukut saatiin puhdistettua ja poimittua turvaan.
Toukokuun viimeistä viikonloppua pääsimme viettämään edellisen tavoin keskiaikaharrastajien parissa. Nyt vuorossa oli Etelä-Haagan kirjaston järjestämä keskiaikajuhla. Kirjaston ja koulun ympäristöön oli kerääntynyt joukko alan harrastajia ja kauppiaita telttoineen. Oli kiva tavata tuttuja ja katsella näytöksiä. Iloksemme huomasimme taas kuinka paljon meillä on melko uusia tuttavia, kavereita ja ystäviä. Olemmehan olleet aarnimetsäläisiä vasta puolisen toista vuotta.
Nyt istun kesäkotimme pöydän ääressä kirjoittamassa sitä, mitä toukokuusta muistan. Paljon, paljon enemmänkin ennätti tapahtua, mutta pääosin meille niin arkisia juttuja, että ne tulevat ja menevät. Linnut laulavat, auki olevasta ovesta käy mereltä hento tuulenvire selkääni ja mietin tulevaa. Viikon kuluttua kouluvuosi on ohitse ja sanon haikeat hyvästi vaativimman erityisen tuen luokalle. Hyvästelen neljä ysiä matkalle kohti ammattia ja aikuisuutta ja ohjaan kasit toisen opettajan haltuun vielä vuodeksi. Kolme lukuvuotta näiden upeiden nuorten parissa ovat olleet yhdet hienoimmista työurallani. Olen saanut seurata ja olla mukana jokaisen kasvussa ja oppimisen poluilla. Nyt on heidän aika siirtyä eteenpäin. Itse jatkan syksyllä hyvin erilaisissa tehtävissä, joiden uskon olevan täynnä mielenkiintoisia seikkailuja niidenkin. Silloin vain paljon suuremman nuorisojoukon kanssa.
