Onneksi muistot jää

Talvi tuli. Talvi meni. Ikävä takatalvi piti Suomea otteessaan koko alkuviikon niin, että vasta torstaina saattoi kesärenkain varustetulla autolla lähteä liikenteeseen. Alkuviikolla tuli sitten perehdyttyä Järvenpään joukkoliikenteen toimivuuteen ja toimihan se. Joskin päivät venyivät  molemmista päistä, yhteensä tunnin verran. Tämä yksinkertaisesti linja-autojen aikataulujen vuoksi. Pari kertaa olin sen verran ajoissa, että ensimmäinen saapunut auto oli hieman pidemmällä reitillä ja siksi enemmänkin kaukoliikenteen bussi. Mukavampi kaikin puolin. Takatalvi peruutti myös pelimanniyhtyeemme tiistaiset harjoitukset, kun pitkämatkalaisin soittajista oli niin sanotusti lumen vankina ja muillakin tekemistä lumen kanssa. Itse olin sen verran laiska, että ajattelin lumen katoavan itsekseen ja katosihan se, viimeisten kinosten sulaessa sunnuntaiksi pois. Vain satunnaisissa kasoissa oli enää tuota valkeaa ainetta.

Kulunut viikko on ollut muutoin kevään odotusta, vanhojen muistelua ja tulevasta kesästä haaveilua. Lumesta huolimatta valo on lisääntynyt ja kalenteri kertonut vapun olevan kohta käsillä. On siis pakko olla kevät ja kevään jälkeen tulee yleensä kesä. Tätä kevättä tai sen odotusta on kuitenkin himmentänyt rakkaan vanhan kouluni katoaminen maisemasta. Vanha yläasteeni ja sittemmin myös työpaikkani rakennus on ollut tyhjillään pienen tovin ja sitä ennen jo jonkin aikaa vain osittain käytössä. Sen purkaminen siunattiin talvella ja työt käynnistyivät kevättalven aikana ensin irtaimiston poistolla ja nyt myös itse rakennuksen purkamisella. Työt etenevät harkitun rauhallisesti mutta samalla tuskallisen hitaasti. Yksi kerrallaan vanhat luokkahuoneeni tulevat näkyviin seinien kadotessa niiden ympäriltä. Samalla luokkiin sijoittuneet muistot nousevat mieleen yksi kerrallaan. Ensin tuhoutuivat silloiset kieliluokat englanti edellä ja ruotsi perässä. Sitten tulivat vuoroon äidinkieli ja historia ja liikuntasalit menettivät päätynsä. Koko rakennuksen katolla seisoo Tähtikerho Järvenpään NOVAn vanha observatorio. Se samainen observatorio, jossa oma tähtiharrastukseni sai syksyllä 1981 alkunsa Se on kohta kaivurin kauhan kohteena ja pian poissa. Voin yhä kuulla pitkien teräsportaiden metallisen kuminan, kun rymistelimme ylös ja alas tornista. Tornin havaintotasanteen kolinan ja peltisen kupolin kirskunnan sekä luukun kumean pamahduksen, kun suljimme sen. Oman äänensä päästi myös luukun avaaminen, kun hakkasimme sitä kakkosnelosella auki. Joskus myös saranapuolelta. Siksi kai sen lukkopuolelle liimattiin maitotölkistä lappu; "Avataan tästä, Öppnas här!" Myös tornin haju oli omanlaisensa sekoitus sähkölaitteiden, rakennuspölyn ja vanhojen kirjojen tuoksua. Se ei ehkä ollut niin hyvä, mutta sitäkin kotoisampi ja siitä tiesi pimeässäkin olevansa kotona tornissa.  Kohta tuo kaikki on vain muistoja ja satunnaisia valokuvia albumeissa. Tornin kaukoputket ennätettiin onneksi evakuoida ja palvelevat nyt Altairin jäsenistöä.

Joudun pyristelemään irti vanhojen mustelusta ja hyppään suoraan suunnittelemaan kesää. Käymme kalentereita läpi ja havahdumme siihen, ettei tiedossa ole montaa vapaata viikonloppua. Edellisinä kesinä saimme vihdoin pidettyä telttaleirimme yhdellä paikalla ja tarpeen mukan reissasimme pienempien telttojen kanssa. Nyt päätimme aloittaa teltan kunnollisen varustamisen, joskin aivan kunnon varusteet meillä on ollut tähänkin asti. Itsehän olen tottunut hyvinkin askeettiseen leirielämään Snappertunan saarilla. Tulevana kesänä joudumme kuitenkin säätämään Marjan etätyön ja telttalun välillä ja rakentamaan hänelle etätyöpisteen myös tuonne telttaan. Se tietää kalusteita, jotka eivät ole ehkä niin perinteisiä telttatarvikkeita ja kun kerran innostuimme, niin uusiksi menivät myös patjat. Ison teltan, tai kesäkodin, kuten sitä kutsumme varustelun ohella kasaamme tarvikkeita uudehkon kotatelttamme tarpeiksi. Tänä kesänä olisi tarkotus pitää sitä matkassa ja hankkia kunnollinen sisäteltta ötököiden kiusaksi ja omaa mukavuuttamme parantamaan matalat retkisängyt. Kamiina on vuorossa sitten joskus.

Jokaisen leiritarvikkeen kohdalla pysähdyn miettimään mitä Isä sanoisi tästä. Hyväksyisikö vai pitäisikö turhana. Loppujen lopuksi hän oli se ihminen, joka kasvatti minusta teltailijan. Ei mökkiläistä tai karavaanaria vaan telttailijan. Isän ajatukset kulkevat yli 20 vuoden jälkeenkin mukana ja ovat merkittävä osa omaa ajatuksenjuoksuani. Me emme peri vain geenejä tai omaisuutta, vaan suuren määrän ajatuksia, maailmankuvaa, unelmia, tavoitteita ja tapoja tehdä asioita. Ehkä jonakin päivänä kiertelen taas rantoja keräämässä ajopuuta ja muuta meren tuomaa ja rakennan niistä leirin jonnekin piiloon muiden katseilta.   

Takatalvi

Kevät kolkuttelee ovilla, mutta Suomen ja mitä ilmeisimmin aika laajan osan Euroopasta valtaa hyinen ilma ja taivaalta tulee lunta. Itse siirryin hetki sitten ajamaan kesäfillarilla ja talvipyörään ei ole paluuta ilman kohtalaista huoltoa. Ajoin sillä niin pitkään, kuin uskalsin ja odottelin lumien ja viimeisten hiekkojen poistumista väyliltä. Yhtään pidempään ei sillä olisikaan voinut ajaa. Takapää kaipaa avaamista ja ainakin rasvaa. Oli sitten nautinto polkaista kesäkumeilla töihin. Kesäkumit oli saanut edellisviikolla autokin. 

Viikonlopun suunnitelmissa oli rauhallinen perjantai-ilta ja siinä samalla ehkä leffa ja vähän pientä purtavaa, jotka toin työmalla lähikaupasta. Lauantaiksi oli tiedossa viikon kauppareissu ja sunnuntaille keskimmäisen lapsen syntymäpäivät. Kun sitten perjantaina istuimme päivällispöydässä, Marja ilmeisen hyväntuulisena ja minä V-käyrä koko kuluneen vuoden pahimmissa lukemissa havahduimme katselemaan säätiedotusta. Lunta ja alijäähtynyttä vettä. Tänään, heti kohta ja huomenna lisää.  Tuskin koskaan olemme tehneet niin nopeaa päätöstä lähteä kauppaan tekemään koko viikon ruoka- ja taloustavarahankintoja. Marja viritti ostoslistan hetkessä valmiiksi, minä kasasin nipun kestokasseja ja singahdin laittamaan autoa käyntiin. Ensimmäiset hiutaleet satoivat taivaalta ja auto heilahteli juuri ja juuri havaittavasti suoralla ja tasaisella tiellä. Tie oli jäässä. Perjantai oli huono kauppapäivä monen haluamamme tuotteen ollessa loppu. Kuorma tulisi varmaan lauantaiksi. Tuntia myöhemmin ajaessamme kotiin päin oli sade jo sakeaa mutta pääsimme kunnialla perille. Auto ei sitten viikonloppuna enää liikkunutkaan.

Vaikka perjantaina satoi lumi maahan oli alkuviikko kauniin keväistä ja ajatukset leijailivat tulevissa tapahtumissa. Kuluneena talvena on yllättävänkin monen kesäisen menon toteutuminen ja aikataulu ollut avoinna aivan kevään kynnykselle asti. Tähtiharrastajien Cygnus-kesätapahtumalle saatiin vihdoin paikka ja aika mutta reilusti myöhässä normaalista. Maanpuolustuksen saralla teimme viimehetken päätöksen osallistua myös Kesäyön marssin huoltoon Tuusulassa. Helsingin Halsualaiset kokoontuvat tavanomaiseen tapaansa Halsualla heinäkuun alkupuolella. Nämä kaikki hypähtelivät kalenterin sivuille ja oikeisiin päiviin varasin myöhään. Myöhään tosin vahvistuivat Marjan lomaviikotkin. Ne tosin toteutuivat aika lailla suunnitelmiemme mukaan ja mahdollistavat nyt eri kesätapahtumiin osallistumisen. Yksi kesän merkittävimmistä  varauksista kohdistuu tuoreeseen keskiaikaharrastukseemme. Tästä voisi sanoa, että "vanhakin koira oppii uusia temppuja". Tänä vuonna ilmoittauduimme Nuijasotaan 11 minuutin sisällä ilmoittautumisen avautumisesta. Viime vuonna emme ymmärtäneet näin tehdä ja saimme odotella ja säätää, että saimme edes yhden päivän visiitin onnistumaan. Ehkäpä nyt saamme kaiken, mitä halusimme. Kolme päivää keskiaikaa, majoitukset, ruokailut ja keskimmäisenä päivänä vielä pidot. Aika näyttää, olimmeko tarpeeksi nopeita.

Tätä kirjoittaessani Facebook muistutti, että ensimmäisenä koronakeväänä 2020 hankimme uuden ison teltan. Haimme sen kotiin huhtikuun lopulla ja koepystytimme takapihallemme 22.4. Olimme siihen silloin tyytyväisiä ja olemme edelleen. Nyt lumen keskellä mukavat kesäiset viikot teltalla ovat vain hämärä haave ja unelma, mutta haaveista ja unelmistahan rakentuu juuri se mielenkiintoisin elämä elettäväksi.

Tavallinen viikko

Mennyt viikko lukeutuu niihin lukemattomiin pätkiin elämästäni, jossa tapahtuu paljon, mutta ei mitään varsinaisesti erikoista. Käydäämpä läpi kaikki viikonpäivät.

Maanantai. 

Tavallinen työpäivä, joskin tuurasin rinnakkaisluokan opettajaa köksäntunneilla ja tein siksi vähän pidemmän päivän. Hän oli omiensa ja minun ysien kanssa Helsingissä  kuuntelemssa tarinoita Hesarin toimittajien elämästä ja työstä. Aamupäivää piristi myös koulun kuukausittainen suojautumisharjoitus, joka oli tällä kertaa poistumisharjouitus. Omani tekivät täydellisen suorituksen. Illasta pidimme Altairin hallituksen kokouksen tai oikeastaan iltakoulun sillä kävimme läpi koko hyväksytyn toimintasuunnitelman ja pohdimme miten tavoitteet saadaan käytännössä toteutettua. Osa menee helposti, mutta osan kanssa pitää oikeasti tehdä töitä.

Tiistai.

Normi päivä töissä. Illasta pelimannien harjoitukset meillä kotona, jossa yleensäkin harjoitellaan. Soitettiin uusvanha ohjelmistosetti puoliväliin. Jatketaan seuraavalla kerralla loppuun ja sitten jotakin muuta. Aikaisin nukkumaan.

Keskiviikko

Lyhyehkö työpäivä, jonka jälkeen tavanmukainen YS-aika. Vähän kevään suunnittelua yhdessä porukassa ja sitten aine/luokka-astetiimeissä kuluneen vuoden palautteita ja tulevan suunnittelua. Illasta rauhallista kotona oleilua. Tavanomaiset keskiviikkovieraatkaan eivät pistäytyneet. Tulevat sitten viikonloppuna.

Torstai

Muuten tavallinen työpäivä, mutta käytettiin hyppytuntini kasien ja ysien tet-harjoittelujen suunnitteluun opojen kanssa. Saatiin aika hyvät suunnitelmat kasaan. Toivotaan, että tykkäävät. Maanantain iltakoulu tuotti ajatuksen, että Altairin perinteistä rakentelu- ja askartelukulttuuria tulisi edistää. Niinpä kokoonnuimme kerholle jo kuudeksi ja kävimme käsiksi erilaisiin projekteihin. Muutaman jäsenen joukko jatkoi kirjastomme uusien kirjojen luokittelua, pinkin kaukoputkemme kunnostusta ja tulevien aurinko- ja tähtinäytäntöjen opaskylttien valmistamista. Illan varsinainen esitys oli kuukausittain toistuva Kuukausikatsaus, jossa käydään läpi edellisen kuukauden avaruustutkimuksen ja tähtitieteen uutisia.

Perjantai

Esikoinen täyttää vuosia.  Koululla tavallinen päivä ja oppilaat vahvasti perjantaifiiliksissä. Jonkin verran aikuisetkin. Illasta lähdimme hakemaan Santahaminasta kahta vihreää valtion autoa ja ajoimme ne Tuusulaan Puolustusvoimien alueelle odottamaan lauantaita. Myöhään illalla kävimme vielä kaupassa ja kaivoimme maastopuvut repuista valmiiksi tuolinkarmeille. Aamulla olisi kuitenkin kiire.

Lauantai

Päivä annettiin maanpuolustukselle. Saimme aamuvarhaisella kyydit Tuusulaan, josta haimme perjantaina noudetut autot ja ajoimme ne Loviisaan. Loviisassa järjestettiin nyt kahdettatoista kertaa Brandestein-marssitapahtuma, jossa reserviläiset testaavat marssikykyään 25 km tai 42km yhtäjaksoisella marssilla pitkin alueen teitä. Meille kerta taisi olla neljäs. Nyt oltiin hieman Loviisan keskustan itäpuolella. Tarkkaan ottaen myös hetken aikaa Pyhtään ja Kymenlaakson puolella paikassa, jossa sijaitsi aikanaan myös Ruotsin ja Venäjän välinen raja. Meidän tehtävänä oli kiertää autolla merkitsemässä marssireittiä, opastamassa hankalimmissa paikoissa marssijoita sekä seurailla heidän kuntoaan. Lopuksi kerättiin reittimerkit pois sotkemasta ympäristöä ja jeesittiin muutenkin tapahtuman purussa. Reilusti yli sadasta marssijasta vain kaksi keskeytti. Hieno saavutus niin marssijoilta, kuin järjestäjiltäkin. Ja mistä tuo nimi Brandestein tulee? Saksalainen osasto Brandestein nousi Loviisassa maihin huhtikuun alussa vuonna 1918 ja eteni pohoiseen katkaisten itään johtavan Riihimäki-Pietari-radan ja marssitapahtuma on tuon operaation muistotapahtuma.

Illalla ajoimme sitten autot takaisin Santahaminaan. Pesimme, tankkasimme ja luovutimme ne pois. Saarelta pääsee onneksi julkisilla Järvenpäähän. Bussi-, metro- ja junamatkan jälkeen olimme uupuneina kotona hieman jälkeen ilta yhdeksän.

Sunnuntai

Edelleen hieman jumissa edellispäivän ulkoilusta heräsin omaan syntymäpäivääni. Aamupäivä meni omissa pikku askareissa, mutta iltapäivällä lapset, lapsenlapsi ja miniä tulivat sitten kylään ja juhlimme samalla kattauksella esikoisen ja minun syntymäpäiviä. Meillä on ollut tapana juhlia päiviä yhdessä jo jokusen vuoden. Hmm, Ehkä kolmisen kymmentä kertaa tähän mennessä. Minun piti mennä vielä illaksi ampumaan pitkäjousella keskiaikaseuran iltaan, mutta juhlien päätyttyä nostin jalat olohuoneen pöydälle ja avasin Youtuben. Illalla menin ajoissa nukkumaan.

Kuten sanottua. Aika tavallinen, mutta mukava viikko. Talviunen rähmät alkaa karista silmistä.

Arkista puuhastelua

Tänään maanantaina Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja keväinen lämpö helli kasvoja, mutta kulunut viikko näytti myös toisen puolen Suomen kevätsäästä. Menkäämme kuitenkin viikon takaiseen. Silloin vietettiin toista pääsiäispäivää ja meillä oli pääsiäisen menojen ja vierailujen jälkeen seesteinen kotipäivä. Kävimme pikku kävelylenkillä ja tankkasimme lähikaupasta jääkaappiin parin aterian verran ruokaa, jotta pääsemme nätisti seuraavaan isompaan kauppapäivään. Meillähän on tapana käydä kaupassa kerran viikossa ja ostaa tällöin viikon ruuat yhdellä kertaa. Tällaiset rauhoittumispäivät ovat silloin tällöin tarpeen jo fyysisen jaksamisenkin kannalta.

Sitten alkoikin lyhyt, neljän päivän työviikko ja valtaosa kollegoista tuntui olevat hieman pihalla. Niin minäkin. Päivästä kuitenkin selvittiin ja illalla olimme pelimanniporukankin kanssa taas koolla ja aloitimme kesän ohjelmiston kasaamisen. Tosiasiassa menemme pääosin ohjelmalla, joka meillä oli juuri ennen korona-pandemiaa. Muokataan sitä kuitenkin vähän.

Loput arkipäivät kuluivat aika tavallisissa puuhissa. Ruuanlaittoa, pientä siivoilua ja harrastuksia. Ennätimmepä pohtia pihan kevätkunnostuksiakin ja melkein tarttua haravan varteen. Onneksi vain melkein, kun perjantaina satoi kymmenisen senttiä uutta lunta. Kaunistahan tuo oli, mutta saisi jo loppua ja kevät tulla. Torstainaa Altairin kerhoilta sai mienekiintoisia piirteitä, kun jouduimme melkein lennosta vaihtamaan kuukauden kahden ensimmäisen viikon ohjelmat päittäin. Kuluneelle viikolle suunniteltua ohjelmaa ei päästy toteuttamaan serverivian vuoksi ja kuukausikatsauksen sijasta saimme esitelmän yhdistyksemme radioteleskoopin havainnoista vuonna 2023.

Viikonloppuna paneudimme sitten paremmin paremmin kesään ja aloimme kaivella kesäisiä varusteita esille. Varsinaisia telttakamoja ei kuitenkaan otettu hyllyistä, mutta katsottiin, että ovat tallessa. Pienempää tavaraa sen sijaan käytiin läpi ja sijoiteltiin järkevämmin tulevia reissuja ajatellen. Vaikka varastojen kaivaukset menivätkin varsin syvälle, oli tärkein syy aika lailla pinnalla. Meillä on lähiaikoina edessä kevään ensimmäinen Maanpuolustuskoulutuksen tapahtuma ja maastopuvut ynnä muut varusteet piti ottaa näkösälle. 

Samaiseen viikonloppuun mahtui lisäksi visiiti yhden kotiseutuyhdistyksen hallituksen laajennettuun kokoukseen. Valmistelemme yhdistyksen 60-vuotisjuhlaa ja kaikkea siihen liittyvää.

Viikko, vaikka pyhästä alkoikin sujui monilla mittareilla mitaten hyvn arkisesti. Kotiaskareita, harrastelua ja tulevan valmistelua. Eikä unohdeta sitä teemukia ja villasukkiin pujotettuja jalkoja olohuoneen pöydällä.

Olkoon kevät kaunis, lämpöinen ja tuokoon rauhaa ihmismieliin.

Kristikunnan suurin juhla

Hiljainen viikko kului nimensä mukaisesti hissukseen, pikku flunssaa parannellen. Ei mitään pahaa, vain vuotava nenä ja sitä myöten vähän yskää ja aristavaa kurkkua. Oli muutenkin kiva viettää hiljaista viikkoa asiaankuuluvan rauhallisesti. Työt toki veivät aikansa ja iltaisinkin tuli tutkailtua papereita ja kirjoja. Ajatustyötä siis. Uusi ompelukone sai sekin seistä laatikossaan vielä tovin, kun kankaiden kanssa ei ole niin kivaa touhuta nuhaisena. Pyhien lähestyessä laitoimme kodin juhlakuntoon ja valmistauduimme vastaanottamaan pääsiäisvieraat. 

Perinteisten pääsiäisherkkujen ohella pyhiin kuului myös kokolla käyminen. Meitä lähin kokko palaa Helsingin Seurasaaressa. Sen kasaamisesta ja lauantain tapahtumasta vastaa Helsingin keskipohjalaiset ry ja kokkomestarina häärii hyvä ystävämme Halsualta. Pääsiäiskokot ovat Suomessa läntistä traditiota ja elävää perinnettä Pohjanmaan alueella. Tarkemmin Etelä-, Keski- ja Pohjoispohjanmaan alueilla. Muualla Euroopassa vastaavaa perinnettä taitaa olla ainakin Saksassa ja Italiassa. Varmaan muuallakin niillä alueilla, jonne meillä on ollut kulttuurilliset ja uskonnolliset yhteyden menneinä vuosisatoina.

Kokko, vaikka trulleineen niin pakanalliselta vaikuttaakin on elävää kristillistä perinenttä. Uskotaan että, kun Jeesus makasi pitkäperjantain, kuolemansa jälkeen haudassa oli noidilla eli trulleilla mahdollisuus riehua ja kiusata ihmisä. Kokoja poltettiin näiden kerkoittamiseksi.  Hieno perinne siis.

Muutenkin olisi hienoa, jos pääsiäisen ajan perinteet näkyisivät enemmän. Onhan kyse Kristikunnan suurimmasta juhlasta. Joulua, sitä toiseksi suurinta juhlaa vietetään näkyvästi ja sen odotus alkaa näkyä ympäristössämme jo pari kuukautta ennen varsinasta juhlaa. Voisiko pääsiäisen kanssa olla samoin? Voisiko partiolaiset myydä pääsiäiskalentereita, joiden luukkuja availemalla voisi laskea päiviä pääsiäiseen. Vaikka kaupallisuutta kavahdankin, voisi kaupat ja  kaupallisuus tuoda mieliin musiikin, koristeiden ja ruokien kautta sen tosiasian, että lähestymme pääsiäistä ja kodit näin valmistautua suureen juhlaan. Voisimme täyttää kodit pääisäisen väreillä ja tuoksuilla. Kaikki olisi valmista ennen hiljaisen viikon alkua ja sitten kaikki käynnistyisi hiljaisuudella. Medialaitteet hiljenisivät, harrastuksista pidettäisiin taukoa ja paastoa noudattaneet keskittyisivät sen viimeiseen viikkoon. Pitkäperjantaina kaikki olisi niin, kuin pitääkin. Muistaisimme Messiaan kuolemaa pitkänä valottomana päivänä, kuka messussa käyden, toiset hiljaisesti kodeissaan. 

Lauantaina eläisimme pelon sekaisina trulleja pakoillen ja kokkoja polttaen, kunnes sunnuntai toisi valon ja riemun takaisin elämään. Kansa voisi taas henkäistä helpotuksesta. Juhlia ja riemuita. Pukeutua värikkäisiin vaatteisiin, soittaa, laulaa ja tassia pitkin katuja.