Kevään korvilla?

Tänään kirjoitan lyhyesti. Ei siksi, että en haluaisi tai minulla ei olisi mitään kirjoitettavaa. Perinteinen räkätauti vain on vienyt kaiken huomion ja energian mitä on työpäivien jälkeen ollut jäljellä. Onneksi tämä ei ole ollut mikään rankka virustauti vaan lähinnä pelkkää nuhaa pienine lisäoireineen. Väsyttävää kylläkin ja ärsyttävääkin.

Jos jotakin kuluneesta viikosta voi mainita, niin kevät tekee tuloaan. Linnut laulaa ja valon lisääntymisen huomaa kaikissa arkiaskareissa. Mieli kohoaa ja mukavat keväiset ajatukset nousevat mieliin. Toivotaan, että kehitys jatkuu, eikä talvi palaa maisemaan. Toisaalta onhan vielä maaliskuu ja kaikki on mahdollista. Sunnintaina havaitsimme pienen vesivuodon kylpyhuoneessa ja kutsuimme huoltomiehen tutkimaan vuotoa. Palaan tähän asiaan myöhemmin 

Nyt laskeudumme hiljaiseen viikkoon ja pääsiäisen odotukseen

Harrastusten avara laatikko

Päättynyt viikko oli vihdoin täynnä positiivisuutta. 

Auto kulkee ja fillarikin näyttäisi olevan ajokunnossa. Viimeksi mainitusta oli lievää epävarmuutta, kun huomioi tämän kaupungin nykyisen tienpidon tason. No joo. Ei siitä enempää. Viikon loppupuolella pidimme Altairin vuosikokouksen ja saimme taas uuden hallituksen kansaan. Vanha poppoo jatkoi yhtä poikkeusta lukuunottamatta ja saimme riveihimme tuoretta verta. Mikäli tätä tulokasta yhtään tunnen, niin jonkin asteinen ideamoottori on hän. Saa myös aikaiseksi asioita. Itse jatkan jälleen puheenjohtajana. 

Hallituksen kokoonpano ei tätä yhtä tulijaa (ollut jäsenenä liki 30 vuotta) lukuun ottamatta ollut erityinen yllätys. Hieman suurempi yllätys oli sen sijaan se, että saimme kerrankin tehtyä realistisen toimintasuunnitelman. Vaativan mutta realistisen. Taustana realismille olivat oikea tarve kehittää määrättyjä osia toiminnasta sekä kaupungin keväällä 2023 kahdeksi vuodeksi myöntämä avustus. Tiedämme siis tarkasti minkä suuruisen avustuksen tulemme tänä vuonna saamaan. 

Tältä pohjalta loimme eri toimintamuodoille tavoitteet ja joiltakin osin listasimme myös keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Seuraavaksi pitää aktivoida ihmisiä tekemään niitä juttuja, joista pitävät mutta pelkän oman touhuilun lisäksi jotakin myös yhteiseksi hyväksi. Sitähän yhdistystoiminta on. Oma mielenkiintoni kohdistuu tällä hetkellä yleisönäytäntöjen pitämiseen. Tämä olisikin mukavaa vaihtelua yhdistyksen hallinnollisten juttujen kylkeen. 

Kaikki muukin harrastelu on vähän liikkeessä. Joskus kauan sitten minulla oli muutama harrastus, joista sitten valitsin ne, joihin tulin satsaamaan hieman enemmän ja jossakin vaiheessa myös lapsiperhearki määritteli lisää niitä lajeja, joita saatoimme harrastaa. Meillä ei kuitenkaan jätetty harrastuksia lasten takia pois, vaan hieman säädettiin kellonaikoja ja menemisten määriä. Lapset sitten harrastivat sitä mihin heidät raahasimme. Nyt olisi taas aikaa ja  muitakin resursseja harrastaa mitä mieleen tulee. Mieleen nuo ovatkin tulleet ja olen tehnyt pientä listaa asioista, jota olen harrastanut, suunnitellut harrastavani joskus tai jotka vain ovat suuria tai hieman pienempiä mielenkiinnon kohteita. Lista on oikeasti pitkä ja on tietysti mahdollista etten tee mitään muutoksia vapaa-aikaani. Tässä jätän paljon sanan valtaa myös vaimolleni, jonka kanssa minulla on ollut tapana harrastaa yhdessä. Ja miksikäs ei. Joudumme viettämään päivät eri paikoissa, niin miksi tekisimme samaa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Olisi outoa sanoa, että olemme naimisissa, mutta näemme toisiamme vain nukkumaan mennessä ja aamukahvilla. 

Oudointa on kuluneella viikolla ollut kuitenkin se, että kesä on tullut uniin. Olen vaellellut niissä kesäissä paikoisa, joissa nautin eniten elämästäni ja samalla selkeästi suunnitellut joitakin hankintoja ja toimintoja jotka ovat olleet jo tovin ilmassa, odottaen toteutumista tavalla tai toisella. Olen siis tuntenut veneemme moottorin hyrinän käsissäni ja hetken perästä kuunnellut sateen ropinaa teltan katossa. Molemmista on tullut hyvä olo ja olen herännyt mieli valoisana uuteen päivään. 

Tuhansien tarinoiden maa

Tarkoituksenani oli kirjoittaa laajasti suomen kielen määrätyistä uudissanoista ja saada valtaosa lukijoista raivon valtaan. Uhrikseni ajattelin monia lainasaoja sekä suurinta inhokkiani "henkilö". Tai oikeastaan henkilö-päätettä. On mielestäni silkkaa laiskuutta, jollei peräti tyhmyyttä, ettei suomalaiset ole kyenneet luomaan Lönnrothin hengessä täysin uusia nimikkeitä vanhojen mies-päätteiden tilalle, vaan on orjalauman tavoin tökkinyt tuota kökköä henkilö-sanaa kaikkialle. Onneksi palomiehet ovat nykyisin pelastajia ja talonmiehet kiinteistönhoitajia. Palaan tähän aiheeseen varmasti vielä joskus.

Mutta mennäkseni arkisempiin juttuihin mietin mitä kaikkea on kuluneella viikolla tapahtunut. Runsas viikko sitten sain vihdoin aikaiseksi viedä tuon auton korjaamolle tarkastettavaksi ja epäilykseni saivat vashvistuksen. Pakoputki oli osin poikki heti katalysaatorin takaa. Sain auton korjaamolle maanantaina ja tiistaina takaisin. Putken korjaus oli ammattikoulun oppilaille helpohko urakka ja hoitui yhdellä vähän pidemmällä pannalla. Samalla kävi sitten ilmi, että takajarrut olivat kaput. Ne kyllä jarruttivat täydellä teholla, mutta tekivät sitä myös silloin, kun ei olisi ollut tarvis. Jarrut saatiin herkistettyä samalla käynnillä mutta pari päivää myöhemmin kumin käry kertoi, että asiat eivät olleet kunnossa. Molemmat takajarrusatulat sekä -jarrupalat meni uusiksi, eikä remontti ollut ihan halpa. Mutta eipä autoilu ole koskaan halpaa.

Pääsimme siis  junailemaan arkea pyöräilyn ja julkisen liikenteen avulla. Vaikka pidämme näitä molempia arvossa, ei niihin turvautuminen ole helppoa. Olemme pitäneet jo useamman vuoden tapanamme käydä kaupassa vain kerran viikossa, eikä tuota kuormaa tuoda pyörän päällä tai kasseissa linja-autolla. Aikaa siis kului useampaan kauppareissuun ja työmatkojen osalta bussilla yli tuplaten siihen, mitä autolla tai polkupyörälläkään. Ikävintä oli se, että runsas viikko tällaista kulutti myös voimia ja olin perjantaina jo siinä määrin väsynyt, ettei minua olisi pitänyt päästää kauppaan tai pyörällä liikenteeseen. Oikeasti en ole varma miten selvitin iltapäivän liikkumiset. Kotiin kuitenkin pääsin ja romahdin sohvalle. Oli viikonloppu.

Auto on tätä kirjoittaessani taas kunnossa ja kukee nätisti rullaten. Kevään kynnyksellä on tuohon vanhukseen tulossa vielä muutamia korjauksia ja huoltoja, jotta voimme suunnata kesän seikkailuihin luottavaisin mielin. On jotakuinkin ennalta arvattavaa, että ravaamme säännöllisesti läntisellä Uudellamaalla ja muualla Suomessa sitten yksittäisten tapahtumien perässä ja vain harvaan näistä pääsisi oikeasti julkisilla. Meille matka jonnekin on myös jo osa tapahtumaa tai vapaahetkeä. Emme siis kiirehdi tai valitse aina sitä nopeinta reittiä. Suomessa riittää pienempiäkin teitä, kyliä niiden varsilla ja upeita maisemia, joiden ohi et halua mennä yhdessä hujauksessa. Suomesta sanotaan, että se on tuhansien järvien maa.

Se on myös tuhansien tarinoiden maa. 

Aikamatkalla

 

Aikamatkaa voi tehdä monin eri tavoin. Historian harrastajana olen tutustunut niistä useimpiin ja monia niistä  käytän aktiivisesti itsekin. Oli sitten kysymys elokuvasta, käynnistä rauniokirkossa tai keskiajan elävöittämisestä. Nyt ei kuitenkaan olut kyse mistään näistä, vaan syväsukelluksesta omaan ja perheen historiaan. Sukututkimus on ollut jonkin aikaa hieman syrjässä ja suurin aktiviteetti on ollut Facebookin Sukua kuninkaallisille tai sitten ei-ryhmään tupsahtaneiden profiilien selailu. Ollakko kaukainen serkku jollekin vallashenkilölle, majurille, runoilijalle tai presidentille. Juu. Kyllä olen kaukaista sukua Subbille, kuten niin moni muukin Suomessa ja varsinkin Pohjanmaalla.

Uuden sykäyksen tähän vanhaan harrastukseen toi dna-sukututkimukseen keskittyneen palvelun viestit ja se, että kyseinen palvelu näyttäisi taas toimivan. On myönnettävä, että tv:stä tullut Toinen puoli minusta -sarja heräteli sekin pohtimaan taas etäisempiä sekä kadonneita sukulaisia. Isoisosetäni katosi vuosisadan vaihteen kieppeillä, siis edellisen vaihteen kieppeillä jonnekin jenkkilän pohjoisosiin. Vain maahantulotieto löytyy ja jäljet kylmenevät sen jälkeen. Marjan puolella on kateissa kokonainen isoukki. Tässä tapauksesa tosin tiedetään miksi, eikä asiassa voi moittia muuta, kuin nuorta piikaa, joka kieltäytyi talon isännän, ehkä tulevan sellaisen kosinnasta ja lähti maha pystyssä toisille maille.

Kaikkenaan perinteinen- ja dna-sukututkimus ovat sellainen erämaa tai aarnimetsä, jossa jokaisen kiven ja kannon takaa paljastuu aina jotakin uutta ja ihmeellistä. Ehkä kadonneetkin sukulaiset ja esivanhemmat löytyvät joskus. Onhan tiedossa sukulaisia tuhansienkin vuosien takaa. Yksi makaa Biskajan lahden rannikolla pohjoisessa Espanjassa ja toinen tapaus menehtyi Alppien jäätikölle joskus huisin kauan sitten. Miksi siis ei sadan vuoden takaisetkin mysteerit ratkeaisi? Näihin tarvitaan vain sitkeyttä, hyvää tuuria ja muiden suvuistaan kiinnostuneiden ihmisten osallisuutta. Muutama dna-näyte sopivista suvuista ja tuo isoukki voisi löytyä.

Jännä tapaus sukulaisuuksien osalta vie omat juureni pohjoisimpaan kolkkaan, josta on kirjallisia lähteitä tallessa. Arvellaan siis, että äitilinjani olisi kiertänyt pohjoisen Norjan rannikon kautta alas Perämeren rannoille. Mutta tämä kirkon kirjoista löytyvä tapaus on asunut, syntynyt ja kuollut 1500-luvun polivälissä Muhoksella, Oulujoen varrella.  Lauri Laurinpoika Keränen teki löytyessään muutama päivä sitten lapsistamme itsensä ja toistensa 14. serkkuja. Ja tästä avioparista toistemme 13. serkkuja. Lauri on siis sekä minun, että Marjan 12. esi-isä.  Onneksi tuolla ei ole väliä. Tai oikeastaan on. Ei geneettisesti, mutta meillä on nyt jotakin yhteistä kaukaisessa menneisyydessä ja saatamme jopa piipahtaa tuolla pienessä kylässä pohtimassa miten tuo nuorukainen on elämäänsä elänyt. Toinen esi-isiin liittyvä matkailuvinkki vie lounaiseen Suomeen tai oikeastaan juuri Suomeen erään kirkollisen murhan tapahtumapaikoille. Sielläkin on esi-isiäni asustellut. Aikamatka autolla odottaa ehkä taas ensi kesänä.

Kuvituskuvan mökki on se ensimmäinen Salo. Tiettömän taipaleen takana, syvällä salomailla sijainnut pirtti, josta saimme nimemme 230 vuotta sitten. Siellä aikamatkailimme 30 vuotta sitten.