25 vuotta

149 hyvää vuotta

Mitä olen oppinut tämän kostean nihkeäksi muuttuneen vuoden ja kesän aikana?

Vihaan Sibeliusta.

En musiikkia, mutta kaikkea muuta. Sitä käsittämätöntä henkilöpalvontaa, joka on muuttunut yhdeksi ylilyönniksi. Menitpä minne tahansa, keski-suomalaiseen kulttuurikohteeseen tai satakuntalaiselle huoltoasemalle, tuijottaa sinua hyllynreunassa Sibelius: kassi, kortti, paita jne. Usein jopa tämä afrikkalaiselta näyttävä mustakasvoinen karikatyyri, joka seisoo myös kadunpesuauton puskurissa. Tilannetta tasoittavat onneksi samoissa telineissä roikkuvat anttituiskut, peltiset jäljitelmätaulut ja muoviset uimalelut.

Kotopuolessa ei tapahdu juuri mitään, jos nimittäjänä ei ole tuo ikuisesti tuusulalaiseksi jäänyt tuliliemen ja tupakan ystävä, upea malli nuorisollemme. Kaiken kukkuraksi yksi Järvenpään rautatieseisakkeista nimettiin tuon hiipparin kotitalon mukaan. Voi niitä raukkoja, jotka menettivät oman kaupunginosansa, yhden kaupungin vanhoista alueista nimeä kantaneen seisakkeen tälle yksittäiselle talolle. Pienenä lohtuna tiedän, että tätä vuotta on jäljellä vain runsaat viisi kuukautta ja kaikki on pian ohi. Jos on. Osa jäljistä näkyy vielä pitkään ympäristössämme.

Olisi kohtuullista, jos voisimme jatkossa nousta kaupunkimme keskustasta junaan Myllyn-asemalta. Onhan nyt jo purettu mylly näytellyt voimakasta roolia Järvenpään kekityksessä ja muuttumisessa takapajuisesta maalaispitäjästä teollisuuden, kaupan ja palveluiden keskittymäksi.

En minä Sibeliusta, mutta liika on liikaa.

Tikkupullaa ja nokipannukahveja

Eilisestä sateesta kostea maa ja ilma eivät aluksi houkutelleet ulkoilemaan, mutta päätetty mikä päätetty. Vetelän aamun jälkeen lähdin Marjan kanssa Vanhankylänniemeen Järvenpään Retkeilijöiden toimintapäivään. Lähdöllä lie ollut useampiakin syitä, mutta kärjessä ehdottomasti oma päätös lisätä tai oikeastaan palauttaa tapa viettää aikaa ulkosalla. Tuo tapa on päässyt viime vuosina repsahtamaan todella pahasti. Toisekseen omaa aktiviteettia on hyvä välillä pönkittää seuraamalla muiden tekemisiä. Tammirantaan oli koottuna niin rakovalkeaa, tikkupulla-aineksia, nokipannukahvia (niin, minähän en siis juo kahvia), erilaisia retkikeittimiä, vaellusteltta ja loue. Ystäväni Pekka oli tuon louteen hiljan hankkinut ja nukkunutkin siinä viime yön. Lämpötila huiteli jossakin vähän nollan yläpuolella, mutta tuossa majoitteesa pärjää oikeaoppisesti varustautuneena hyvin. Olen kerran nuoruudessa itsekin sellaisessa nukkunut.

Kolmas tärkeä syy ulkoilupäivään oli Hyvä kasvaa Järvenpäässä-kansalaisliikkeen Vanhisryhmä. Onnistuin sellaiseen itseni ujuttamaan ja olisi ollut kohtuutonta, että olisin itse jättänyt tämän tapahtuman väliin, kun samalla teen vapaaehtoisesti töitä Vanhiksen tapahtumien markkinoimiseksi yhä laajemmalle joukolle. Tuonne Niemeenhän ei välttämättä tarvita mitään uutta toimintaa, kunhan ihmiset löytäisivät kaiken jo olemassaolevan.

Reissusta jäi omaan harrastustoimintaan selkeästi kaksi asiaa; tikkupulla-ainekset tulevat jatkossa seuraamaan meitä retkille ja telttakokoelmamme taitaa saada lisukkeeksi louteen.

 

Tikkupullaa ja nokipannukahveja

Pekan loue

Joku on ulkoistanut auratraktorit

Yleensä suhtaudun rakentavasti pieniin ongelmiin ja väärin tai huonosti tehtyihin töihin. Tänään raja kuitenkin ylittyi.

Työmatkani on toki vain 5 km suuntaansa, mutta kuljen sen polkupyörällä. Sellaisella iso- ja paksurenkaisella vanhalla armeijan vehkeellä. Tuo, jos mikä kulkee huonommallakin tiellä ja lumessa. Tänään ei. Aamuisella ei aura ollut käynyt yhdelläkään ajamallani pyörätiepätkällä ja alla oli noin 5 cm pehmeää nuoskalunta ja sen päällä saman verran paksua sohjoa. Sekä etu- että takarengas upposivat siihen vuorotellen, tehden ajamisesta lähes mahdotonta. Pyörä oli vuoroon poikittain, vuoroon penkalla.

Iltapäivästä tuolla 5 km matkalla oli yllättäen vajaa kilometri aurattua, mutta aura oli sieltäkin repinyt pohjalumen muhjuksi. Autotiet oli tosin osittain aurattu, mutta sinne ei urien ja vilkkaan liikenteen vuoksi oikein uskaltanut mennä.

Missä ovat aurat? Kutsutaanko Järvenpäätä yhä pyöräilykaupungiksi? Minusta tuntuu, että joku tienpitopuolelta on tainnut unohtaa jotakin.

Huomenna mennään autolla. Saastutetaan ilmaa, heikennetään fyysistä kuntoa sekä terveyttä ja kulutetaan niitä rahoja, jotka muuten käyttäisin paikallisissa yrityksissä. Plussana kaikkeen lisätään sitä osaa liikenteestä, joka eniten aiheuttaa vakavia vammoja. Nämä eivät ole prosenttena paljon, mutta pienistä puroista kasvaa virta jne.

Inga valmiina

Vanhan SA-pyöräni takavanne palautui asiantuntevaltaja perinteikkäältä korjaamolta. Korjaamolta, jossa arvostetaan vanhoja pyöriä ja niiden lujaa tekniikkaa. Korjaus maksoi saman, kuin uuden vanteen (sis. toki navankin) ostaminen. Tässä kuitenkin säilyi vanhan pyörän alkuperäinen osa ja sen mukana fiilis. Korjaaja huomautti kohteliaasti myös vanhan osan olevan lujemman, kuin uusi. Yhtä kaikki, nyt Ingassa on jokunen uusi pinna, suoristettu takavanne, putsattu ja rasvattu takanapa ja uusi taka-akseli.

Hyvä yritys

Tein eilen pienen pyörähuollon ja vaihdoin samalla talvirenkaat fillariin. Tarkoitus oli, että olisin aloittanut taas pyöräilyn ja samalla nostanut vähän kuntoa. Jos ei, niin sitten ei. Päivän ajot tuli ajettua, mutta viimeisenä iltapuhteena irroitin pyörästä takavanteen. Huomenna se pääsee ammattilaisen käsiin. Kaikennäköistä osaan pyörille tehdä, mutta vannetyöt jätän toistaiseksi muille. Hintaa voi remontille tulla, mutta toimiva fillari maksaa nopeasti kulut takaisin pienempänä bensalaskuna.