Musiikkia, rukari ja pyykkipojat

Mitä musiikillista saa aikaiseksi vanhalla talttapäisellä ruuvimeisselillä ja kolmella puisella pyykkipojalla?

Vaikka mitkään näistä eivät oikeastaan ole musiikin tekemiseen tarkoitettuja välineitä, on pyykkipojilla erityinen merkitys ulkona pidetyissä esityksissä. Joskus sisälläkin. Niillä nimittäin kiinnitetään nuottipaperit kansion reunoihin niin, ettei tuuli pääse riepottelemaan papereita. Nyt ei tosin ollut kyse tästä, vaikka samaiset pyykkipojat olivatkin palvelleet konserttikäytössä. Kunnia niille siitä. Nyt niitä tarvittiin tukemaan harmoonin paisuttimen luukkuja auki pienen huollon aikana. Itse huoltoon tarvitsin sitten tuota vuosikymmenten ikäistä talttapäämeisseliä. Meisselillä sain kevyesti kopautettua toisen äänikerran ala-essän lehdykkää juuri sen verran, että kiusallinen, tosiasiassa hermoja raastanut särinä loppui. Nyt harmooni soi koko äänialaltaan kauniisti, ilman turhia soraääniä, kiitos näiden yksinkertaisten välineiden. 

Revontulipuuroa

Tarkoitus oli hyvä ja ensimmäiset varoitukset kuultuani vedin toppahousut jalkaan, talvitakin niskaan, pipon päähän ja rukkaset kouraan. Järkkärin ja jalustan olalle. Kännykän taskuun ja 50-lukuisen tripodin kouraan ja suuntasin jalkapatikassa läheiselle (n. 1km) sillalle kuvaamaan. Päästyäni perille oli taivaalla enää himmeää, vihertävää puuroa. Ei hätää. Järkkäri kyllä kaivaa siitäkin jotain esiin. Niin olisi, mutta täysi akku piiputti heti kolmannen kuvan jälkeen ja automatiikka pysähtyi, eikä laukaisukaan toiminut. Kaikki paukut siis kännykkään. Tusina enemmän tai vähemmän suunnitelmallisia laukaisuja siihen suuntaan, jossa vähän näkyi vihreää. Ei. Kännykkä ei tarjonnut maailmankaikkeutta hopeavadilla. Ei edes revontulia. Reposkuvien pienen muokkauksen jälkeen jäljellä oli suttuisia, vihertäviä läikkiä. Niitä nyt sitten tarjoilen.