Revontulipuuroa

Tarkoitus oli hyvä ja ensimmäiset varoitukset kuultuani vedin toppahousut jalkaan, talvitakin niskaan, pipon päähän ja rukkaset kouraan. Järkkärin ja jalustan olalle. Kännykän taskuun ja 50-lukuisen tripodin kouraan ja suuntasin jalkapatikassa läheiselle (n. 1km) sillalle kuvaamaan. Päästyäni perille oli taivaalla enää himmeää, vihertävää puuroa. Ei hätää. Järkkäri kyllä kaivaa siitäkin jotain esiin. Niin olisi, mutta täysi akku piiputti heti kolmannen kuvan jälkeen ja automatiikka pysähtyi, eikä laukaisukaan toiminut. Kaikki paukut siis kännykkään. Tusina enemmän tai vähemmän suunnitelmallisia laukaisuja siihen suuntaan, jossa vähän näkyi vihreää. Ei. Kännykkä ei tarjonnut maailmankaikkeutta hopeavadilla. Ei edes revontulia. Reposkuvien pienen muokkauksen jälkeen jäljellä oli suttuisia, vihertäviä läikkiä. Niitä nyt sitten tarjoilen.