Eilisestä sateesta kostea maa ja ilma eivät aluksi houkutelleet ulkoilemaan, mutta päätetty mikä päätetty. Vetelän aamun jälkeen lähdin Marjan kanssa Vanhankylänniemeen Järvenpään Retkeilijöiden toimintapäivään. Lähdöllä lie ollut useampiakin syitä, mutta kärjessä ehdottomasti oma päätös lisätä tai oikeastaan palauttaa tapa viettää aikaa ulkosalla. Tuo tapa on päässyt viime vuosina repsahtamaan todella pahasti. Toisekseen omaa aktiviteettia on hyvä välillä pönkittää seuraamalla muiden tekemisiä. Tammirantaan oli koottuna niin rakovalkeaa, tikkupulla-aineksia, nokipannukahvia (niin, minähän en siis juo kahvia), erilaisia retkikeittimiä, vaellusteltta ja loue. Ystäväni Pekka oli tuon louteen hiljan hankkinut ja nukkunutkin siinä viime yön. Lämpötila huiteli jossakin vähän nollan yläpuolella, mutta tuossa majoitteesa pärjää oikeaoppisesti varustautuneena hyvin. Olen kerran nuoruudessa itsekin sellaisessa nukkunut.
Kolmas tärkeä syy ulkoilupäivään oli Hyvä kasvaa Järvenpäässä-kansalaisliikkeen Vanhisryhmä. Onnistuin sellaiseen itseni ujuttamaan ja olisi ollut kohtuutonta, että olisin itse jättänyt tämän tapahtuman väliin, kun samalla teen vapaaehtoisesti töitä Vanhiksen tapahtumien markkinoimiseksi yhä laajemmalle joukolle. Tuonne Niemeenhän ei välttämättä tarvita mitään uutta toimintaa, kunhan ihmiset löytäisivät kaiken jo olemassaolevan.
Reissusta jäi omaan harrastustoimintaan selkeästi kaksi asiaa; tikkupulla-ainekset tulevat jatkossa seuraamaan meitä retkille ja telttakokoelmamme taitaa saada lisukkeeksi louteen.
| |
| Tikkupullaa ja nokipannukahveja |
| Pekan loue |