13.2.2009

20 metrin mitta

Viimeisenä työpäivänä ennen hiihtolomaa kulutin yhden hyppytunnin koulun salin ja parin käytävän mittailuun. Tavoitteena oli saada tarkka kuva kevään tähtipäivien pitopaikasta ja erityisesti liikuntahallista. Oppilaitoksen pohjakartta minulla onkin jo käytössäni, mutta tarkat mitat esim. hätäpoistumisteiden sijainneista suhteessa seiniin jne. puuttui. Nyt ne on tiedossa.

Seuraavana on vuorossa salin suhteen näyttelyn pohjakartan luominen ja näytteilleasettajien kutsuminen. Muita tähtipäiviin liittyviä homia on lähitulevaisuudessa mm. loppujen esitelmöijien valinta, muiden ohjelmanjärjestäjien kutsuminen, erilaisten esitteiden järjestäminen sekä työvuorolistojen ja päivien ohjelman luominen. Lisäksi pitää vielä markkinoida päiviä oikein rankalla kädellä. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.

12.2.2009

Suunnittelua

Joku viikko takaperin tehty aikakauslehtijuttu tuli sitten tänään postin mukana tilaajille. Niin, kyse on Kodin kuvalehdestä. Jutusta saamme kiittää ystäväämme Tarja H:ta. Kiitos.

Altairin kerhoilta oli käytännössä päivän ainoa tähtitieteeseen viittaava tapahtuma. Illan aikana pureskelimme niin tähtipäivien ohjelmaa ja tilakysymyksiä, kuin illanviettoakin. Toinen iso kokonaisuus oli Järvenpäähän rakennettavan aurinkokuntamallin asiat. Mittakaava ja melko tarkat sijoituspaikat on hanskassa, mutta taulujen malli, koko ja yleinen toteutustapa on auki. Tai siis oli ennen kerhoiltaa, jossa ne melko pitkälle lyötiin lukkoon. Valmista pitäisi tulla ennen kesää.

11.2.2009

Seuraava haastattelu

Päivä alkoi työn merkeissä koko koulumme opettajakunnan kokoontuessa palaveeraamaan. Tämän jälkeen oli edessä kolme hyppytuntia, jotka käytin melko tarkkaan paikallisen sanomalehden toimittajan kanssa NOVA:n observatoriolla. Teimme juttua Kansainvälisestä tähtitieteen vuodesta. Toimituksessa olivat kuitenkin päättäneet lähestyä asiaa tekemällä henkilöhaastattelun ja -jutun. Siinä sitten käytiin taas lävitse tähtiharrastuksellinen historiani. NOVA:n ja Altairin historia sekä vähän valosaasteasiaa, teemavuoden tapahtumia ja tähtiharrastuksen yleisiä viitekehyksiä. Jännityksellä odotan mitä viikonlopun lehdessä lukee.

Illan kuuntelin radiosta tähtitieteen "luontoiltaa". Taisin olla silloin paikalla, kun idea tällaisiin keksittiin Ursan kerhoseminaarissa 2007. Tietysti olisi ollut kiva, jos tästä olisi tullut harrastajille tietoa aikeisemmin, kun vasta samana päivänä.

10.2.2009

Kiireinen päivä

Heti aamusta piipahdin Keravalla kertomassa Altairista ja tähtitieteen harrastamisesta noin yleensä. Yleisönä oli kuudesluokkalaisia, joilla on juuri menossa tähtitieteen osa fysiikassa. Hieno idea heidän opettajalta kutsua harrastaja kertomaan toiminnasta juuri tässä vaiheessa. Keravan reissun jälkeen kulutin aamun arvokkaita vapaatuntejani (työt alkoi klo 12.15) kuljettamalla Altairin hakemuksen postitettavaksi eräälle säätiölle. Kuoreen piti saada tämän päivän leima, jonka postivirkailija laittoi siihen valvovan silmäni alla.

Vain pieni hetki tämän jälkeen havaitsin saaneeni puhelun ja soittaessani takaisin yhdistyi puhelu radio Novaan. Toimittaja halusi tehdä juttua valosaasteesta. Seisoin tuolloin keskellä paikallista markettia ja sovimme uuden soittoajan vähän myöhemmäksi. Niin päädyin antamaan puhelimitse radiohaastattelun vielä ennen työpäivän alkua. Hyvä tilaisuus esittää toiveita päättäjille ja saada asialle julkisuutta. Eräs ystäväni lähetti myöhemmin meilin ja kertoi kuunnelleensa lähetystä. Minä en valitettavasti päässyt tuota ohjelmaa kuulemaan.

Yllättäen koko ilta olikin sitten vapaata tähtiharrastukselta, mitä nyt vähän alkujärjestelin puolivarjopimennyksen kuvia.

9.2.2009

Kuun puolivarjopimennys

Työpaikallani oli opettajainkokous, joka venyi ikävästi yli Kuun nousuhetken. Venyminen ei ollut mitenkään yllättävää ja oikeastaan kokous loppui täysin säädetyssä ajassa. Kokouksen jälkeen kiiruhdin autolla, liukkailla teillä kurvaillen toiselle puolen kaupunkia ja Järvenpään NOVA:n tähtitornille.

Olin tornilla 17.20 ja aloin heti availla tornia ja suunnata putkea. Piennen haarukoinnin jälkeen löysin kameraan sopivat asetukset ja aloitin kuvaamisen. Ensimmäisen kuvan otin 17.30. Tästä jatkoin ottamalla kuvaparin 5 minuutin välein, kahdella kameralla. Välillä kuvasin myös maisemia, valosaastetta ja itse kaukoputkeakin. Nälkä alkoi kurnia kuuden aikoihin. Katariina tuli paikalle eväspussin kassa noin varttia yli kuuden. Siinä sitten syötiin kuivia sämpylöitä ja haaleita kananugetteja kuvien välillä ja huhdottiin eväitä kokoksella kurkusta alas. Näissä olosuhteissa pannullinen kuumaa kahvia olisi ollut paikallaan. (Tornille pitää hankkia kahvinkeitin!)

Viimeisen kuvaparin otin 18.30, Kuun olessa jo niin vaalea, että käytännössä se paloi kenolla jo puhki. NOVA:n kerhoilta alkoi myös tuolla hetkellä ja jatkoin sitten nuorten kanssa taivaan havainnointia ja kuvaamisen opiskelua. Ihanan selkeä ilta pitkästä aikaa.

Tänään tuli kirjekuoressa aikakauslehti, johon tehtiin pari viikkoa sitten kuvajuttu. Tilaajille lehti tulee loppuviikosta.