Murjottajan mietteitä

 Hiihtoloma oli ja meni ja onnistuin ainakin yhdessä asiassa. Nimittäin rentoutumisessa. Onnistuin epäonnistumaan lähes kaikessa, jota olin suunnitellut tekeväni ja aika tuhraantui peukaloiden pyöritykseen ja suutuspäissäni sohvalla murjottamiseen. Mykkäkouluni ajan, siis jota pidän vain ollakseni suututtamatta rakasta vaimoani murinalla ja ärhentelyllä istuin tubettajia katsellen ja kuunnellen. Satunnaisesti laitoin Spotifyn soimaan ja annoin koko kämpän raikua tai sitten piilouduin kuulokkeiden väliin.

No. Ainakin onnistuin olemaan hetkittäin tekemättä mitään tuottoisaa. Niihin aktiivisempiin hetkiin kuuluivat sitten kankaat, kaavat ja sakset. Olisi varmaan kuulunut ompelemistakin, jollen olisi jossakin vaiheessa onnistunut erkaannuttamaan toisistaan ompelukoneeni ja sen pedaalin johtoineen.Tuossa ne nyt odottavat rinnakkain. Pedaaliton mykkä ompelukone ja pussillinen valmiiksi leikattuja kankaita. 

Viikon loppupuolella rentouduimme sitten yhdessä yhden kylpyläpäivän verran. Tämä näyttää tulevan talvilomien tavaksi. Tai tavaksi, jos teemme saman myös ensi vuonna. Kaksi kertaa ei kai ole tapa, mutta kolmas sitten jo olisi. Odotellaan siis helmikuuta 2025 ja palataan tähän tapa-asiaan. Rentouttavien altaiden ja saunojen jälkeen vetäydyimme sangen uupuneina viettämään hotelliyötä, joka on kotikulmillakin mukavaa irtiottoa kodin arjesta. Kotiin olisi ollut vajaat 30 kilometriä, mutta henkistä rentoutumista ajatellen juuri oikea päätös jäädä. Haluaisin olla nostamatta mitään negatiivista tuosta yhden yön matkastamme mutta mieltäni en malttaa voi. Kyse on niin monien, aivan liian monien hotellivieraiden käytöksestä aamiaisella. Aamiainenhan kuuluu normaalisti hotelliyön hintaan ja sen puolesta lisää tuota irtioton mukavuutta. Lautaselle voi kerätä juuri niitä asioita, joita haluaa syödä ja lisääkin voi ottaa. On hienoa, että näin voi syödä monipuolisesti ja tarkoin sen määrän, jota tarvitsee ja jaksaa. Olen itse tarkka syömisteni laadun ja määrän kanssa ja siihen on syynsä. Katselin kuitenkin mitä naapuripöydissä tapahtui. Väki lastasi lautasille jättimäisiä kukkuroita ties mitä ja rääpivät sitten siitä pienen annoksen, tiputtelivat ruokaa pöydille ja jättivät loput syömättä. Emme olleet aivan aamun ensimmäisessä kattauksessa mutta emme viimeisessäkään. Poistuessamme juuri sopivasti syöneinä, pariin kertaan hieman lisää hakeneina katsoimme ravintolan vaakaa, joka kertoi siihen mennessä hetetyn roskiin jo kymmenien aterioiden verran ruokaa. Havaintomme ei siis ollut väärä. Niin lapset, kuin aikuisetkin heittävät surutta ruokaa roskiin. Turhalta siis tuntuu kaikki se valistus, jota ruokahävikin vähentämiseksi tehdään. Uskallan jatkossa kysyä jokaiselta ystävältäni paljonko tuotat hävikkiruokaa viikossa ja teetkö mitään sen vähentämiseksi. Yrityksiä kaatuu, valtion ja kuntien taloudet ovat kuralla ja suunnitellut säästötoimet kurjistavat lisää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämää. Kokemukseni mukaan he myös tekevät eniten säästääkseen ja käyttävät kaikki varansa pyörittääkseen tätä yhteiskuntaa. En suuresti ihmettele yleistä tilannetta, jos ruokaakaan ei osata kunnioittaa ja sitä tuhlataan täysin sumeilematta. Miten voimme olettaa, että ihmiset, päättäjät mukaan luettuina suhtautuisivat jotenkin kunnioittavasti yhteiseen talouteemme tai sen ympäristön suojelemiseen, josta henkemme on riippuvainen. Hukassa ollaan.

Onneksi viikonloppuna pääsimme itse näyttämään miten ruokaa laitetaan juuri oikea määrä ja yli jäänytkin ruoka hyödynnetään eri tavoin seuraavina päivinä. Meillä osuu perhepiirissä kahdet syntymäpäivät helmi-maaliskuun vaihteen kieppeille ja ensi vuodesta lähtien kolmet. Juhlimme lauantaina yhteisillä kutsuilla kuopuksemme ja vanhemman lapsenlapsemme synttäreitä ja sattumalta myös minun nimipäiviä. Vähän itse kukin kokkasi erilaisia ruokia ja periaatteena oli, että pöydästä lähdetään vasta, kun lautaset on tyhjät. Niin nytkin. Kinuski-vadelma-täytekakkua ei tosin tarvinnut hoputtaa syömään. Se vain katosi. Kahviakin keitettiin se toinen pannullinen. Synttärien ja nimpparien ohella saimme myös tuoreen tyttären tyttäremme ensimmäistä kertaa kylään mummulaan. Tutan ja mummun pirttiin. Me kaikki rakastamme häntä eikä syleistä tai hoivasta ollut puutetta. Voi kumpa näin olisi maassamme yleisemminkin.

Vettä, naurua ja rakkautta

 Viikon seitsemän piti olla jotakuinkin tavanomainen työviikko, joskin arvattavaa oli, että hiihtoloman lähestyminen aiheuttaisi oppilaissa jonkinnäköisiä reaktioita. Väsymystä tai keskittymiskyvyn puutetta. No ihan näin ei käynyt. Varsinaiset työt sujuivat kunnollisesti niin oppilailta, kuin opettajalta ja ohjaajaltakin mutta sitten se kaikki muu. Meillä on tapana käydä syviäkin keskusteluja ja antaa ajatuksen lentää joskus kauaksikin alkuperäisestä aiheesta. Viikon seitsemän kautta kaksituhattakaksikymmentäneljä keskustelut saivat aivan poskettomia vivahteita ja itse kunkin vatsalihakset olivat kovilla. Väliin tuntui, että työkyky oli nollassa ja jokainen sana tai liike luokassa sai kaikki räjähtämään nauruun tai romahtamaan voimattomana pöydän kannelle. "Eeii!" kaikui luokassa uudelleen ja uudelleen. Oppilaiden lähdettyä välitunneille emme saattaneet muuta, kuin hengittää syvään ja kerätä voimia seuraavan tunnin koitosta varten. On myönnettävä, että loma tuli tarpeeseen. Koitan olla osan lyhyestä vapaasta aivan pokkana ja tekemättä mitään kivaa. Tuon vatsalihaksille rasittavan joukon kohtaan jälleen ennen pitkää kuitenkin.

Eikä tässä vielä kaikki. Viikon puoliväliin osui ystävänpäivä ja sehän on tunnetusti yläkouluissa pinkki teemapäivä. Pinkkiä oli päällä minullakin. Lainasin Marjan pinkin Pikku-Myy-hupparin. Luokassa kuunneltiin tunti toivebiisejä, käytävillä pyöri teinejä halilautasten kanssa ja henkilökunnan huoneissa herkuteltiin nyyttäripöytien äärellä. Ihan tavallinen päivä koulussa. Työviikko päättyi lautapelituntiin.

Viikon lopulla ja käytännössä hiihtoloman alkajaisiksi päädyin sitten kahden naisen seurassa ensin Vantaan Juboon ja sieltä suoraan Ikeaan. Kauppareissut itsessään sujuivat helposti, mutta maantiet ja varsinkin risteysalueet tulvivat ja uimme auton kanssa moneen otteeseen aivan liian syvässä vedessä. Liekö siinä syy, että moottori alkoi pitää kummallista pörinää ja vaatinee visiittiä korjaamolle. Ainakin tarkastukseen. 

Viikonloppuna sitten sukelsin ulkovarastoomme ja kaivoin sieltä suunnittelemiini polkupyörien rakennusprojekteihin soveltuvia osia sekä kolme vanhaa lasten ammetta. Lasten ammeet kuuluvatkin viikon tärkeimpään tapahtumaan. Meistä tuli toistamiseen isovanhempia tai siis tuplaisovanhempia. Tuta ja Mummu kertaa kaksi. Tyttäremme perheeseen syntyi tiistaina pieni tyttö-vauva ja esikoinen oli mummulassa yökylässä maanantaista keskiviikkoon. Päivällä tietysti päiväkodissa, jonne tällä tutalla oli kunnia hänet pariin otteeseen viedä. 

En tiedä mitä tarkoittaa ystävieni sanomiset, että pitäisi olla jotenkin varuillaan tässä tilanteessa. Itselläni ei ole käsitystä, että suojaukseni olisivat nyt erityisen vahvat. Pikemminkin tiputin loputkin niistä alas ja odotan vain sitä kuuluisaa kiertyvää pikkusormea, joka isoisää kohti osoittaa. Isoveljensä teki jo selvää linnoituksen muureista. 

Hyvää lomaa kaikille, joilla semmottinen on ja onnellista elämää kaikille pienten lasten vanhemmille ja isovanhemmille. 

Harrastuksia ja pari luppohetkeä

Viikot voivat mennä nopeasti tai ne voivat madella. Päättynyt viikko alkoi hyvin hitaasti ja jo tiistaina tuntui siltä, että koko viikko olisi käytetty mutta enemmät puolet oli vielä edessä. Viikon vakiomenoihin kuuluivat pelimanniporukan treenit ja tähtiharrastajien kerhoilta. Viimeksimainitussa päästiin vihdoin aloittamaan havaintolaiteiden inventaari. Kukoputkia ja muita laitteita on vuosien saatossa kasaantunut kohtainen määrä, eikä kaikkien kunnosta ja varusteista ole tarkkaa lukua. Aloitimme parista pienestä putkesta, jotka sattuivat olemaan kerhohuoneella ja helposti käsillä. Näitä pienehköjä laitteita on yhdistykselle saatu pääosion lahjoituksina, kuin ihmiset ovat luopuneet harrastuksesta. Useinmiten lahjoittajana on ollut iäkäs henkilö, jolta on harrastus hiipunut ja muutto pienempään asuntoon on tuonut tarpeen luopua välineistöstä.

Viikon lopulla vietimme hetken vain olemalla. Työ- ja harrastuskiireiden keskellä tällainen rauhoittuminen on kovinkin paikoillaan ja annoimme itsellemme luvan nauttia siitä täysin siemauksin. Sunnuntaina palasimme sitten tuttuun tapaamme tehdä paljon asioita. 

Hieman myöhäisemmän aamun jälkeen suuntasimme Helsingin Messukeskukseen Vene 24-messuille. Tarkoituksena oli yleisen fiilistelyn lisäksi etsiä tietoa materiaaleista, jolla kunnostella ja parannella venettä sekä tutustua aurinkosähköjärjestelmiin. Aikeissa on varustaa telttaleirimme omalla sähkön tuotannolla. Lopulta vain viimeksi mainitusta löytyi tietoa mutta sitten sitäkin enemmän. Kiitos sen esittelijän, joka kuunteli ja paneutui tarpeisiimme ja laski suoraan tarvittavat kapasiteetit ja laitteistot. Monilla muilla osastoilla esittelijät keskittyivätkin keskinäiseen jutusteluun. 

Suoraan messuilta ajoimme keskiaikaseura Hukan kerhoiltaan, jossa pääsin taas kokeilemaan jousiammuntaa. Joskus huisin kauan sitten aloittelin harrastusta nykyaikaisilla välineillä mutta lopetin aika lyhyeen. Keskiaikaharrastuksen puitteissa olin päättänyt, että keskityn taiteisiin ja jätän kaikki vähänkin aseilta näyttävät jutut muiden harrastukseksi. Erehdyin kuitenkin kokeilemaan ja nyt tähtäimessä on omien varusteiden hankinta ja treenaamisen aloittaminen. Tämä toteutunee ehkä noin vuoden tai kahden aikajänteellä, kunhan pääsen perille siitä millainen jousi minun tulisi hankkia. Mielipide- ja tuntumakysymys siis.

Loppu ilta menikin sitten presidentin vaalien tuloksia seuraillessa. Onnea hänelle tuleviin tehtäviin. 

Muutoksia elämään

Tammikuu on takana ja talvi on näyttänyt kyntensä monessa mielessä. Vuoden alku oli kylmää ja kohtalaisen lumistakin mutta kylmän jakson perään saatiin leutoa ja vesisadettakin. Tämän luonnollisena seurauksena tulivat myös niin ihanat jäätiköt kaikkialle missä on ollut liikennettä autolla tai jalan. No juu. Se säästä paitsi, että toivon kevään tulevan nopeasti. Näin vanhemmiten talvet eivät tunnu yhtä mukavilta, kuin nuorempana. Alan ymmärtää itseäni vanhempia ihmisiä tässäkin asiassa.

Oman liikkumisen kannalta talvi on ollut yhtä surkea, kuin edellisetkin pari ja tällä tarkoitan kulkuneuvoa jolla kuljen. Omaatuntoa soimaa, kun käynnistän auton aamulla ja sujahdan nuo muutamat kilometrit töihin ja iltapäivällä takaisin. Kunnostin kyllä talvipyöräni mutta sain sen heti epäkuntoon ja toisesta korjauksesta huolimatta jatkoin autolla. Vaikka muuten noudatamme suhteellisen pitkälle kestävän kehityksen arvo- ja tavoitemaailmaa, on liikenne meidän komapastuskivi. Tai ainakin minun. Marja tekee pääosin etätyötä ja toimistolla käydessäänkin kulkee julkisilla. Ehkä kevään koittaessa siirryn pyörän selkään. Anopin vanha pyörä odottaa telineessä täysin ajokuntoisena kevään kelejä.

Harrastusrintamalla tein loppuvuodesta isoja linjauksia. Päätin jättäytyä pois erilaisista hallinnollisista viroista ja keskittyä harrastamiseen. Paikallisen pyöräyhdistyksen hallituksesta jättäydyin kokonaan pois sekä ajankäytön, että toiminnan sisällön vuoksi. Helsingin Halsualaiset ry:n puheenjohtajana lupauduin jatkamaan vielä vuoden. Olin mukana yhdistyksen pelastusoperaatiossa muutamia vuosia sitten ja tämän jälkeen luomassa nykyaikaisempaa yhdistystä. Helsingin Halsualaiset ry täyttää nyt 2024 täydet 60 vuotta ja järjestelyihin on parempi keskittyä vanhoila tekijöillä. Yhdistys kokoaa myös juhlalehden, johon sain kirjoittaa kaksikin tekstiä. Toisen oman sukuni osallisuudesta seuran toimintaan ja toisen puheenjohtajan tervehdyksenä. Ne jotka tuntevat tapani arvannevat, että kirjoitin tekstit viimeisimpänä kaikista kirjoittajista ja yön pieninumeroisina tunteina.

Jos järjestöpuolesta vielä jatkan, niin kaksi yhdistystä saanee lisää aikaa. Toinen on vanha tuttumme Tähtitieteellinen yhdistys Keski-Uudenmaan Altair ry, jonka toimintaa pitäisi viedä eteenpäin, kasvattaa ja laajentaa. Toinen on meille vuoden takaa uusi tuttavuus Suomen keskiaikaseura ja sen Helsinginseudun paikallisyhdistys Hukka ry. Keskiaika on kiehtonut meitä jostakin hämärästä aamunkoitosta lähtien, mutta vuosi sitten oli otollinen hetki liittyä seuraan jäseneksi. Nyt haetaan sitä omaa tapaa harrastaa ja kootaan keskiaikapersooniemme elämää kunnon tarinaksi ja pohjaksi sille kaikelle, jota harrastuksen piirissä teemme.

Tämä alkuvuoteen. Seuraavaksi jännitetään presidentin vaalin toisen kierroksen lopputulosta. Itse äänestimme ennakkoon.