Viikon seitsemän piti olla jotakuinkin tavanomainen työviikko, joskin arvattavaa oli, että hiihtoloman lähestyminen aiheuttaisi oppilaissa jonkinnäköisiä reaktioita. Väsymystä tai keskittymiskyvyn puutetta. No ihan näin ei käynyt. Varsinaiset työt sujuivat kunnollisesti niin oppilailta, kuin opettajalta ja ohjaajaltakin mutta sitten se kaikki muu. Meillä on tapana käydä syviäkin keskusteluja ja antaa ajatuksen lentää joskus kauaksikin alkuperäisestä aiheesta. Viikon seitsemän kautta kaksituhattakaksikymmentäneljä keskustelut saivat aivan poskettomia vivahteita ja itse kunkin vatsalihakset olivat kovilla. Väliin tuntui, että työkyky oli nollassa ja jokainen sana tai liike luokassa sai kaikki räjähtämään nauruun tai romahtamaan voimattomana pöydän kannelle. "Eeii!" kaikui luokassa uudelleen ja uudelleen. Oppilaiden lähdettyä välitunneille emme saattaneet muuta, kuin hengittää syvään ja kerätä voimia seuraavan tunnin koitosta varten. On myönnettävä, että loma tuli tarpeeseen. Koitan olla osan lyhyestä vapaasta aivan pokkana ja tekemättä mitään kivaa. Tuon vatsalihaksille rasittavan joukon kohtaan jälleen ennen pitkää kuitenkin.
Eikä tässä vielä kaikki. Viikon puoliväliin osui ystävänpäivä ja sehän on tunnetusti yläkouluissa pinkki teemapäivä. Pinkkiä oli päällä minullakin. Lainasin Marjan pinkin Pikku-Myy-hupparin. Luokassa kuunneltiin tunti toivebiisejä, käytävillä pyöri teinejä halilautasten kanssa ja henkilökunnan huoneissa herkuteltiin nyyttäripöytien äärellä. Ihan tavallinen päivä koulussa. Työviikko päättyi lautapelituntiin.
Viikon lopulla ja käytännössä hiihtoloman alkajaisiksi päädyin sitten kahden naisen seurassa ensin Vantaan Juboon ja sieltä suoraan Ikeaan. Kauppareissut itsessään sujuivat helposti, mutta maantiet ja varsinkin risteysalueet tulvivat ja uimme auton kanssa moneen otteeseen aivan liian syvässä vedessä. Liekö siinä syy, että moottori alkoi pitää kummallista pörinää ja vaatinee visiittiä korjaamolle. Ainakin tarkastukseen.
Viikonloppuna sitten sukelsin ulkovarastoomme ja kaivoin sieltä suunnittelemiini polkupyörien rakennusprojekteihin soveltuvia osia sekä kolme vanhaa lasten ammetta. Lasten ammeet kuuluvatkin viikon tärkeimpään tapahtumaan. Meistä tuli toistamiseen isovanhempia tai siis tuplaisovanhempia. Tuta ja Mummu kertaa kaksi. Tyttäremme perheeseen syntyi tiistaina pieni tyttö-vauva ja esikoinen oli mummulassa yökylässä maanantaista keskiviikkoon. Päivällä tietysti päiväkodissa, jonne tällä tutalla oli kunnia hänet pariin otteeseen viedä.
En tiedä mitä tarkoittaa ystävieni sanomiset, että pitäisi olla jotenkin varuillaan tässä tilanteessa. Itselläni ei ole käsitystä, että suojaukseni olisivat nyt erityisen vahvat. Pikemminkin tiputin loputkin niistä alas ja odotan vain sitä kuuluisaa kiertyvää pikkusormea, joka isoisää kohti osoittaa. Isoveljensä teki jo selvää linnoituksen muureista.
Hyvää lomaa kaikille, joilla semmottinen on ja onnellista elämää kaikille pienten lasten vanhemmille ja isovanhemmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti