No. Ainakin onnistuin olemaan hetkittäin tekemättä mitään tuottoisaa. Niihin aktiivisempiin hetkiin kuuluivat sitten kankaat, kaavat ja sakset. Olisi varmaan kuulunut ompelemistakin, jollen olisi jossakin vaiheessa onnistunut erkaannuttamaan toisistaan ompelukoneeni ja sen pedaalin johtoineen.Tuossa ne nyt odottavat rinnakkain. Pedaaliton mykkä ompelukone ja pussillinen valmiiksi leikattuja kankaita.
Viikon loppupuolella rentouduimme sitten yhdessä yhden kylpyläpäivän verran. Tämä näyttää tulevan talvilomien tavaksi. Tai tavaksi, jos teemme saman myös ensi vuonna. Kaksi kertaa ei kai ole tapa, mutta kolmas sitten jo olisi. Odotellaan siis helmikuuta 2025 ja palataan tähän tapa-asiaan. Rentouttavien altaiden ja saunojen jälkeen vetäydyimme sangen uupuneina viettämään hotelliyötä, joka on kotikulmillakin mukavaa irtiottoa kodin arjesta. Kotiin olisi ollut vajaat 30 kilometriä, mutta henkistä rentoutumista ajatellen juuri oikea päätös jäädä. Haluaisin olla nostamatta mitään negatiivista tuosta yhden yön matkastamme mutta mieltäni en malttaa voi. Kyse on niin monien, aivan liian monien hotellivieraiden käytöksestä aamiaisella. Aamiainenhan kuuluu normaalisti hotelliyön hintaan ja sen puolesta lisää tuota irtioton mukavuutta. Lautaselle voi kerätä juuri niitä asioita, joita haluaa syödä ja lisääkin voi ottaa. On hienoa, että näin voi syödä monipuolisesti ja tarkoin sen määrän, jota tarvitsee ja jaksaa. Olen itse tarkka syömisteni laadun ja määrän kanssa ja siihen on syynsä. Katselin kuitenkin mitä naapuripöydissä tapahtui. Väki lastasi lautasille jättimäisiä kukkuroita ties mitä ja rääpivät sitten siitä pienen annoksen, tiputtelivat ruokaa pöydille ja jättivät loput syömättä. Emme olleet aivan aamun ensimmäisessä kattauksessa mutta emme viimeisessäkään. Poistuessamme juuri sopivasti syöneinä, pariin kertaan hieman lisää hakeneina katsoimme ravintolan vaakaa, joka kertoi siihen mennessä hetetyn roskiin jo kymmenien aterioiden verran ruokaa. Havaintomme ei siis ollut väärä. Niin lapset, kuin aikuisetkin heittävät surutta ruokaa roskiin. Turhalta siis tuntuu kaikki se valistus, jota ruokahävikin vähentämiseksi tehdään. Uskallan jatkossa kysyä jokaiselta ystävältäni paljonko tuotat hävikkiruokaa viikossa ja teetkö mitään sen vähentämiseksi. Yrityksiä kaatuu, valtion ja kuntien taloudet ovat kuralla ja suunnitellut säästötoimet kurjistavat lisää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämää. Kokemukseni mukaan he myös tekevät eniten säästääkseen ja käyttävät kaikki varansa pyörittääkseen tätä yhteiskuntaa. En suuresti ihmettele yleistä tilannetta, jos ruokaakaan ei osata kunnioittaa ja sitä tuhlataan täysin sumeilematta. Miten voimme olettaa, että ihmiset, päättäjät mukaan luettuina suhtautuisivat jotenkin kunnioittavasti yhteiseen talouteemme tai sen ympäristön suojelemiseen, josta henkemme on riippuvainen. Hukassa ollaan.
Onneksi viikonloppuna pääsimme itse näyttämään miten ruokaa laitetaan juuri oikea määrä ja yli jäänytkin ruoka hyödynnetään eri tavoin seuraavina päivinä. Meillä osuu perhepiirissä kahdet syntymäpäivät helmi-maaliskuun vaihteen kieppeille ja ensi vuodesta lähtien kolmet. Juhlimme lauantaina yhteisillä kutsuilla kuopuksemme ja vanhemman lapsenlapsemme synttäreitä ja sattumalta myös minun nimipäiviä. Vähän itse kukin kokkasi erilaisia ruokia ja periaatteena oli, että pöydästä lähdetään vasta, kun lautaset on tyhjät. Niin nytkin. Kinuski-vadelma-täytekakkua ei tosin tarvinnut hoputtaa syömään. Se vain katosi. Kahviakin keitettiin se toinen pannullinen. Synttärien ja nimpparien ohella saimme myös tuoreen tyttären tyttäremme ensimmäistä kertaa kylään mummulaan. Tutan ja mummun pirttiin. Me kaikki rakastamme häntä eikä syleistä tai hoivasta ollut puutetta. Voi kumpa näin olisi maassamme yleisemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti