Vuoden vaihtumisesta on kohtapuoleen kaksi viikkoa ja elämä alkaa asettua arkisiin uomiinsa. Ei sillä, että en tätä olisi odottanut tai toivonut loman ja arjen epämääräisyyden jatkuvan. Lienee kuitenkin hyvä, että päiviin tulee tasainen rytmi ja yötkin kuluvat nukkuen sähköisten härpäkkeiden käyttelyn sijasta.
Edellä mainitut asiat koskenevat niin ihmisiä, kuin tapahtumia, paikkoja ja fyysisiä esineitäkin. Tuntui helpottavalta siirtää raskaat asiat syrjään. On kuin olisi kävellyt kohti valoa, mustien varjojen haihtuessa sivuilla ja takanani. Mieli alkoi tuntua kevyeltä ja seesteiseltä. Rakkaat ja myönteiset asiat tuntuivat taas hyvältä. On, kuin mereltä olsi tullut tuulahdus raikasta, viileää ilmaa.
Kulunut vuosi oli monelta kantilta hyvä, vaikkakin sisälsi monia yksittäisiä ikäviä asioita. Ei kutenkaan mennä tarkemmin näihin, vaan mietitään ympäröivän yhteiskunnan muutosta. Tai ehkäpä tämän keski-ikäisen äijän muutosta. Ajatustavavan muutosta. Jossakin vaiheessa kesää havahduin siihien, että en jaksa. En jaksa ihmisiä ja asioita, jotka tuottavat harmia tai ikävyyksiä tai kuluttavat muuten vältavat määrät energiaa. Miksi käyttäsin aikaani ja energiaani johonkin, mistä en saa mitään positiivista takaisin tai mistä en edes pitäisi. Syksyn ajan asioita pyöriteltyäni ja pitkittyneiden koronaoireiden vuoksi monta asiaa sivuun jätettyäni sain ahaa-elämyksen. Ahaa-elämyksen, joka olisi pitänyt tulla jo vuosia sitten. Voin aivan hyvin unohtaa, jättää sivuun ja huomiotta, työntää pois elinpiiristäni ja siirtää unohdettujen asioiden historian kirjoihin kaiken, aivan kaiken haluamani. Ö-mappi kutsuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti