31.7.2008

Muutoksia statukseen

Kesä 2008 ja tarkemmin Cygnus-leiri Varkaudessa sinetöi jonkin aikaa ilmassa leijuneet muutokset omaan tähtiharrastukselliseen statukseeni. Vähittäinen paukkujen loppuminen johti vetäytymiseen Ursan Kuu, planeetat ja komeetat jaoston vetäjyydestä, joka oli alkanut kesällä 2001. Seitsemän vuoden aikana jaosto kohosi pienestä, likimain marginaaliin kutistuneesta ryhmästä Ursan suurimmaksi jaostoksi. Paljolti kyse on tietysti ollut aktivoituneista havaitsijoista ja sähköisten verkostojen mukaantulosta harrastukseen. Oma roolini jaostonvetäjänä olisi edellyttänyt aktiivista yhteydenpitoa harrastajiin, havaitsijoiden aktivoimista sekä havaintojen analysointia ja kommentoimista. Tehtyjen havaintojen analysointiin ja kommentoimiseen ei minusta kuitenkaan ollut ja panos jäi vain aktivoimiseen. Tämän en kuitenkaan katsonut riittävän ja päätös vetäytymisestä ja vuoron antamisesta toisille kypsyi parin viimeisen vuoden aikana. Nyt vain toivon, että uusi vetäjä saa riittävän määrän tukea ja hyvän apuvetäjän, jollainen minulla oli koko vetäjyyteni ajan.

Täysin ulos Ursan jaostotoiminnasta en kuitenkaan jäänyt. Vanhassa jaostossani jatkan toivon mukaan entistä aktiivisempana havaitsijana ja ehkä joidenkin tapahtumien organisoijana tai ainakin tällaisen työn apuna. Uutena tehtävänä jaostotoiminnassa tuli Cyknugsella Kerho- ja yhdistystoimintajaoston apuvetäjyys. Olin kyseisen jaoston vetäjänä vuosina 1991-2001 ja nyt siis varsinaisen vetäjän apulaisena. Tehtävä ei tule olemaan helppo tai hiljainen, koska vuosi 2009 on kansainvälinen tähtitieteenvuosi ja Suomen tähtikerhoissa ja -yhdistyksissä riittää vilskettä. Niin myös kerho- ja yhdistystoimintajaostossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti