24.11.2007

Kupolin siirtoa




Pitkän odotuksen jälkeen Perseus lunasti vanhan tähtitornin kupolinsa takaisin ja tänään oli sitten vuorossa laitoksen fyysinen siirto. Luukut jäivät vielä Järvenpäähän, koska emme päässeet sisälle niiden säilytyspaikkaan. Samoin Järvenpäähän jätettiin kuvun mukana kulkenut betoninen jalusta, jonka Altair saa jatkossakin pitää. Koko siirto-operaatio alkoi kymmenen aikoihin aamulla ja päättyi neljän jälkeen iltapäivällä. Janin ja Katariinan kanssa lastasimme 2 metrin läpimittaisen lasikuitukuvun Järvenpään kirjaston kellarissa peräkärryn päälle ja suuntasimme Helanderien mökille, jossa varsinainen tornirakennus tullaan kokoamaan ennen lopulliselle paikalle siirtoa.
Illalla testasin vielä valosaaste- ja näkösuojaksi hankkimaani kevytpeitettä, ripustamalla sen pystyyn verhoksi pahimpia pihalamppuja vastaan. Pressu toimi hyvin, joskin oli kohtuutonta ja noloakin, että ensimmäinen havaintokohde oli täysikuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti