Vihdoin alkaa yhdistyksen tilinpäätös olla valmiina ennakkotarkastukseen. Varallisuus on kasvanut ja kaiken järjen mukaan rahojen pitäisi nyt riittää kohtuullisen lisäavustuksen kanssa tornin rakentamiseen Lomon ylle. Saamani hinta-arviokaan ei ollut mitenkään kohtuuton. Jäänee siis arvioimani budjetin raameihin. Ja hyvä niin. Haluan jo päästä rakentamaan.
Torstai-iltaan osui myös Järvenpään Vanhankylänniemen käyttö- ja hoitosuunnitelmasta käyty kansalaiskeskustelu. Arvata saattoi, että tehdyt suunnitelmat eivät miellyttäneet kovinkaan montaa. Liika rakentaminen ja kova kaupallisuus eivät kuulune Vanhankylänniemeen. Onneksi kukaan ei kritisoinut tähtitornin sijoittamista sinne. Illemmalla kävin sitten katsomassa vpj:n kanssa, että mitkä valaisimet tulisi hetimiten korjata. Yllättäen vain kaksi lamppua kaipaa trimmausta. Toinen kokonaan pois ja toiseen varjostin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti