Pitää rajoittaa. On tietysti vaarallista, jos käytetään. Täysin sopimatonta, että….. . On tärkeää, että olemme mukana. Emme voi jättäytyä kehityksestä jälkeen. Olemme siellä, missä asiakkaat. Uudet välineet lisäävät uskottavuutta ja tehokkuutta. Meillä ei saa käyttää. . . . . . .
Facebook, Twitter, blogit jne. ovat rynnineet koteihimme ja työpaikoillemme jo jonkin aikaa. Toisaalla niitä ylistetään. Toisaalla maalaillaan piruja seinille ja kielletään kaikki. Vanha totuus on, että kieltämällä eivät asiat parane ja ihmiset vain nousevat kapinaan. Tietosuojastaan panikoivat johtajat unohtavat usein, että sähköinen media on vain väline. Samat asiat voi kertoa tuhannessa muussa paikassa ja sen blogimerkinnän voi tehdä kotikoneellakin. Toisaalta laajamittainen uusien viestimien käyttö on jo nyt aiheuttanut vahinkoa, niin yhteisöille, kuin yksilöillekin. Tosin suuria tietovuotoja ei ainakaan julkisesti ole ollut esillä. Yksilön kannalta kaiken vuodattaminen nettiin on ongelmallisempaa. Kovin yksityisen tiedon kertominen luo henkilökuvaa, joka voi pahimmillaan olla vahingollista ja vaikeuttaa myöhempää elämää. Tieto on helposti myös yksipuolista, eikä kuvaa henkilön koko persoonaa.
Kieltäminen ja vapaa käyttö ovat olleet keskustelun hallitsevat teemat, mutta tärkein on loistanut poissaolollaan. Puhuessamme sosiaalisesta mediasta unohdamme helposti tuon sanan merkityksen. Sosiaalinen ja media. Media tarkoittaa viestintävälinettä. Sosiaalinen taas ihmisten välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutus on aina läsnä, olimme sitten kotona, koulussa, työpaikalla tai vaikkapa torilla tai kaupan kassajonossa. Olemme oppineet, että eri paikoissa noudatetaan erilaisia sääntöjä sen suhteen, mitä voidaan tehdä tai sanoa. Tuskin ryhdymme haukkumaan esimiehiämme tai alaisiamme lähikaupan kassalla tai strippaamaan keskellä kaupungin toria. Samat asiat voi kuka vain tehdä turvallisesti oman kodin seinien sisäpuolella. Uudet sosiaaliset mediat ovat käytännössä kaikkien saavutettavissa ja muodostavat siis yhtä julkisen tilan, kuin marketin kassa ja toriaukea.
Kaiken salliva sosiaalisen median kulttuuri on luonut huolestuttavan ilmiön, yhdessä tosi-tv-sarjojen kanssa. Ihmiset tyydyttävät toistensa tirkistelyn ja sensaatioiden nälkää tuottamalla mitä intiiminpiä selostuksia ja kuvia itsestään ja läheisistään kaiken kansan tutkittavaksi. Kaikki taisi alkaa Irc-gallerian, joka muuten oli alkujaan oikeiden, monesti täysikäisten irccaajien naamakirja, ”herutus”-kuvista, joissa nuoret tytöt kilpailivat siitä, kuinka paljon kukin uskalsi avata paitaansa. Nyt ei ole tavatonta, että tuo samainen 80-90-luvulla syntyneiden sukupolvi julkaisee kuvia ravintolailloistaan ja selostaa pahimpia mokiaan täysin estoitta julkisessa, sähköisessä tilassa.
Jotta en moittisi yksin rajattua nuorten tyttöjen ja naisten ryhmää, asetan kyseenalaiseksi myös reilusti aikuisten tavan selostaa omia menojaan, huoliaan ja sairastelujaan samaisissa medioissa. Esitänkin kysymyksen; kuuluuko kaikkien ihmisten sairaudet, vitutukset ja biologisen maailman kohtaamiset kaikille netin käyttäjille? Pitääkö jokaisen koneensa aukaisevan nähdä sinut alasti tai ainakin nipin napin kaiken kriittisen peittävässä asussa, joka ei jätä mielikuvitukselle varaa?
Jokainen voi tykönään miettiä, mitä olisi valmis selostamaan kaijuttimista seuraavana toripäivänä tai tekemään torin reunan lavalla kaiken kansan edessä. Kysehän on vain sosiaalisesta tilasta, jollaisen sosiaalinen mediakin muodostaa.
Eivätköhän salaisuudet sekä vaitiolon ja yksityisyyden piiriin kuuluvat asiat kuulukin muualle, kuin torinkulmaan tai facebookiin…
Lopuksi heitän pallon opettajille ja muille kasvattajille: opettakaa sanoin ja teoin sosiaalisia tapoja ja tapakulttuuria myös näiden uusien sosiaalisten tilojen näkökulmasta. Ilman teidän panosta edessämme on kaiken kieltävä poliisivaltio tai julkinen porttola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti